Draghi: Rahapolitiikkaa voidaan tarkistaa jo seuraavassa kokouksessa

EKP:n Draghin mukaan korot pysyvät ennallaan tai alempana jonkin aikaa. Keskuspankki voi joutua harkitsemaan keväällä lisäelvytystä.
Tänään ohjauskorkonsa ja talletuskorkonsa ennallaan pitäneen Euroopan keskuspankin (EKP) pääjohtaja Mario Draghi kertoo korkojen pysyvän ennallaan "tai alemmalla tasolla" jonkun aikaa.

Draghin mukaan EKP voi joutua muuttamaan rahapolitiikkansa viritystä, ja tämä voisi tapahtua maaliskuussa.

Draghi kertoi korkokokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa, että euroalueen taloudessa on nähty paranemista, mutta samaan aikaan riskit heikommasta kehityksestä ovat kasvaneet vuoden alusta lähtien.

Kuluvan vuoden inflaatiopolku on selvästi matalampi kuin aiemmin arvioitiin. Tätä keskuspankin täytyy seurata tarkkaan.

– Riskit alaspäin ovat kasvaneet jälleen kehittyvien markkinoiden kasvunäkymien kasvavan epävarmuuden johdosta, Draghi sanoi tiedotustilaisuudessa.

Tämän takia "voi olla tarpeellista" tarkastella rahapoliittista viritystä jo seuraavassa kokouksessa, hän sanoi.

Draghi viittasi viimeaikaiseen keinuntaan raaka-ainemarkkinoilla sekä geopoliittisiin riskeihin. Raakaöljyn hinnanlaskuun vaikuttaa Kiinan talouden hidastuminen, jonka maa on kuitenkin saamassa hallintaan.

– Kiinan viranomaisilla on maine, jonka mukaan he käyttäytyvät vastuullisesti. Se, mitä he ovat tehneet parin viime viikon aikana todistaa, että he ovat saamassa päätöksenteon hallintaan.

EKP:n neuvosto päätti pitää ohjauskoron ja maksuvalmiuslainan koron tänään ennallaan 0,05 prosentissa ja 0,30 prosentissa. Myös viime korkokokouksessa -0,30 prosenttiin laskettu talletuskorko pysyi ennallaan, vaikka jossain ekonomistikommenteissa oli ennakoitua talletuskoron laskevan syvemmin miinukselle.

Keskuspankin arvopaperien osto-ohjelman Draghi kuvasi edenneen joustavasti. Hän arvioi ohjelman myös vaikuttaneen reaalitalouteen, kuten luotonantoon.

Draghi puolusti myös keskuspankin päätöksiä joulukuussa. EKP päätti tällöin laskea talletuskorkoaan ja julkisti osto-ohjelmansa laajennuksen, joka kuitenkin jäi markkinoiden odotuksista.

EKP julkistaa uudet talousennusteensa seuraavassa korkokokouksessa. Kokous pidetään 10. maaliskuuta Frankfurtissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    7. 7

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää