KSML: Digimedian arvonlisävero kevenemässä

Digitaalisen median arvonlisävero (alv) laskee hyvin todennäköisesti, kertoo Anne Berner Keskisuomalaisen haastattelussa.


Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) arvioi digimedian arvonlisäveron (alv) laskevan.

Tällä hetkellä digimediasta maksetaan 24 prosentin alv ja paperimediasta 10 prosentin alv. Bernerin mukaan digitaalisten sanomalehtien ja kirjojen alv tuottaa tällä hetkellä noin viisi miljoonaa euroa. Kyseessä on summa, jota Berner pitää hyvin pienenä.

– Tästä johtuen valtiovarainministeriö suhtautuu sen laskemisen selvittämiseen myönteisesti. Koen, että kun maailma on digitalisoitumassa, on väärin, että kehityksestä rangaistaan korkeammalla verolla, Berner kertoo KSML:lle.

Haastattelussa Berner ottaa kantaa myös uutistoimisto STT:n tulevaisuuteen. Ministerin mielestä STT:n toiminta on tärkeää kansalaisten tiedonsaannille.

– Emme näe suoraa valtiontukea luontevana keinona, mutta analysoimme muita mahdollisuuksia turvata tämäntyyppinen toimija.

Kaupallista mediaa edustavan Viestinnän keskusliiton (VKL) toimitusjohtaja Jukka Viitasaari kommentoi Bernerin haastattelua tuoreeltaan mikrobloggauspalvelu Twitterissä.

– Digivero alas, STT ylös – tällaista otetta Suomi tarvitsee!

Taloussanomien emoyhtiö Sanoma Media Finland kuuluu STT:n omistajiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    3. 3

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    4. 4

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    5. 5

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    8. 8

      8 kk Brexit-äänestyksestä: talous huolettaa brittejä enemmän kuin maahanmuutto

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    8. 8

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    9. 9

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    10. 10

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää