Posti aloittaa rankat yt-neuvottelut – jopa 860 vähennetään

Neuvottelujen piirissä on noin 7600 työntekijää.
Posti aikoo sopeuttaa toimintojaan jakelumäärien voimakkaan vähenemisen ja asiakastarpeiden muuttumisen vuoksi. Yhtiö käynnistää yhteistoimintaneuvottelut, joissa tuotannon, hallinnon sekä myynti- ja asiakaspalvelun vakituista henkilöstöä koskeva alustava vähennystarve on enintään 860 henkilöä.

Yt-neuvottelut käynnistyvät helmikuun alussa. Neuvottelujen piirissä on yhteensä noin 7 600 vakituista henkilöä. Kaikkiaan Posti työllistää noin 21 000 henkeä.

Yhtiön mukaan tavoitteena on, että vähennystarpeesta mahdollisimman paljon voidaan toteuttaa vapaaehtoisten järjestelyjen, eläköitymisten, lomautusten ja muiden toimien kautta. Lisäksi suunnitteilla on osa-aikaistuksia. Tarkempi vähennystarve selviää yhteistoimintaneuvottelujen aikana.

Jakelumäärät jo 1960-luvun tasolla

Postin tiedotteen mukaan jakelumäärän lasku vähensi yhtiön liikevaihtoa viime vuonna noin 75 miljoonaa euroa. Kirjeitä ja muita osoitteellisia lähetyksiä jaettiin viime vuonna 102 miljoonaa kappaletta eli kahdeksan prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.

Yhtiö arvioi, että liikevaihto putoaa tänä vuonna viime vuoden tahtia.

– Digitalisaatio on pudottanut postin jakelumäärät jo 1960-luvun tasolle. Meidän on siis pakko sopeuttaa ja uudistaa omaa toimintaamme, jotta Postilla säilyy taloudellinen kyky rakentaa uutta liiketoimintaa korvaamaan vähenevää postinjakelua. Koska muutos on historiallisen raju, joudumme valitettavasti kohdentamaan säästöjä myös henkilöstöön. Uskon, että jatkossa voimme myös luoda työpaikkoja, erityisesti paketti- ja logistiikkapalveluissa, sanoo Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen tiedotteessa.

Uusi työehtosopimus ei keventänyt palkkakuluja

Postialalle neuvoteltiin värikkäiden vaiheiden jälkeen viime syksynä uusi työehtosopimus. Malisen mukaan se oli askel oikeaan suuntaan toimintojen uudistamiseksi, mutta sopimus ei keventänyt Postin palkkakustannuksia.

– Postin kustannusrakenne on edelleen liian korkea. Me voimme pärjätä, investoida ja säilyttää työpaikkoja vain toimimalla kilpailukykyisesti, toteaa Malinen.

Neuvottelut koskevat Posti Groupin, Postin ja Posti Kiinteistöjen organisaatioita Suomessa. Vähennystarve koskee tuotannossa perusjakelua, koko myynti- ja asiakaspalvelua sekä konsernin ja tuotannon hallintoa.

Sen sijaan muutos ei koske Postin muita palveluja kuten sanomalehtien varhaisjakelua, postikeskuksissa ja logistiikkakeskuksissa tehtävää postinlajittelua, paketti-, rahti- ja varastopalveluja tai postin palvelupisteverkostoa eli posteja, pakettiautomaatteja ja noutopisteitä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    4. 4

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    5. 5

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    6. 6

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    7. 7

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    8. 8

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    9. 9

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    10. 10

      Uudenkaupungin autotehdas palkkaa 150 – hakemuksia odotetaan runsaasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää