Jopa Brasilia saattaa tarvita IMF:n tukea

Raaka-aineiden hintojen lasku saattaa pakottaa Etelä-Amerikan maita kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) apuluukuille. Historian vuoksi ne kuitenkin karttavat tuen pyytämistä.
Kutakuinkin kaikkien raaka-aineiden hinnat aina raakaöljystä rautamalmiin ja soijapapuihin ovat vajonneet. IMF on arvioinut, että Etelä-Amerikassa tuotanto kutistuu tämän vuoksi toista vuotta peräkkäin ja ensimmäistä kertaa sitten kolmen vuosikymmenen takaisen kriisin.

Muun muassa Kiinan talouskasvun hiipumisesta ja Yhdysvaltain dollarin vahvistumisesta johtuva hintojen lasku on tuonut vaikeuksia raaka-aineiden tuottajamaille aina Brasiliaa ja Argentiinaa myöten.

Viime viikolla Etelä-Amerikan pohjoisrannikolla sijaitseva pieni Suriname lähestyi IMF:ää keskustellakseen taloustuesta. Järjestön viestintäjohtaja Raphael Anspach kertoi uutistoimisto Bloombergille, että Brasilian, Ecuadorin tai Venezuelan kanssa ei ole keskusteltu vastaavasta.

– On mahdollista, että seuraavan muutaman vuoden aikana jotkut muut Latinalaisen Amerikan maat kolkuttelevat IMF:n ovea, arvioi Goldman Sachsin Venezuelan ja Ecuadorin alueen pääekonomisti Alberto Ramos.

Kumpikin maa kuuluu hänen mielestään mahdollisiin avun tarvitsijoihin. Molempien valuuttavarannot ovat huvenneet öljyn hinnan vajotessa. Ecuadorin ulkomaankauppa- ja investointiministeri Jesus Faria arvioi kuitenkin paikallislehdessä perjantaina, että avun pyytäminen IMF:ltä on täysin "poissuljettua".

Historia varjostaa IMF-tukea

Uruguayn keskuspankin entinen pääekonomisti Ernesto Talvi ennakoi, että Brasilia voi joutua pyytämään IMF:ltä tukea.

Myös Venezuelalla on valtava riski ajautua syviin talousvaikeuksiin, sillä 95 prosenttia sen ulkomaanvaluutasta tulee öljyn viennistä. Maan talous romahti viime vuonna kymmenen prosenttia, ja IMF arvioi, että tänä vuonna se vajoaa kahdeksan prosenttia.

Brasilian, Ecuadorin ja Venezuelan hallituksen edustajat eivät vastanneet Bloombergin kommentointipyyntöihin.

IMF:n tukeen suhtaudutaan ristiriitaisesti aiempien kokemusten vuoksi. Järjestö auttoi 1980-luvulla muun muassa Meksikoa ja Brasiliaa maksamaan jättivelkansa ulkomaisille pankeille. Vastineeksi se vaati maita noudattamaan tiukkaa talouskuria ja sääntelyä. Niistä huolimatta useat maat ajautuivat syvään lamaan.

– Nykyisin IMF on paljon joustavampi ja hyödyllisempi järjestö kuin tuolloin, Talvi sanoo.

Ikävä leima vähentää hänen mukaansa silti useiden maiden halua pyytää apua. Hän ennakoi, että esimerkiksi Brasilia ei hae sitä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      114 kaupan lista – katso, mitkä Siwat ja Valintatalot ovat vaarassa

    4. 4

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Kelan toimihenkilöyhdistys: Maahanmuutto yllätti Kelan – virhearvion syy vanhat tilastot

    7. 7

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      ”Suomessa eletään nyt kovinta nousukautta” – palvelualat kasvoivat reippaasti

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    9. 9

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    10. 10

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää