Elenia maksaa voitoistaan veroja vielä Carunaakin vähemmän

Caruna on maksanut vähän veroja Suomeen, mutta toinen sähkönsiirtojätti Elenia ei sitäkään vähää. Aivan kuten Carunan, myös Elenian takaa löytyy suomalaista eläkerahaa.


Yle uutisoi sunnuntaina, että hinnankorotuksista kertonut Caruna on maksanut kymmenien miljoonien liikevoitostaan lähes olemattomia veroja Suomeen. Suomen toiseksi suurin sähkönsiirtoyhtiö Elenia ei puolestaan ole maksanut viime vuosina lainkaan veroja, vaikka se on tehnyt vielä Carunaakin suurempaa liikevoittoa.

Päinvastoin, Elenia on vuosina 2012–2014 vähentänyt tappioitaan verotuksessa peräti 65 miljoonan euron edestä, eli tuolla summalla valtio on hyvittänyt Elenian tekemiä tappioita.

Esimerkiksi vuonna 2014 Elenia-konserni, johon kuuluu sähkönsiirtoyhtiön lisäksi lämpö- ja kaasuyhtiö Elenia Lämpö, kirjasi yli 38 miljoonan euroa tappiot. Konserni teki kyseisenä vuonna Suomessa 77 miljoonan euron liikevoiton, mutta tuloksen painoivat tappiolliseksi yli 115 miljoonan euron rahoituskulut.

Elenian tarina alkaa tammikuusta 2012, jolloin eläkeyhtiö Ilmarinen sekä kansainväliset suursijoittajat Goldman Sachs ja 3i ostivat Vattenfallin sähköverkko- ja lämpöliiketoiminnan Suomessa 1,5 miljardilla eurolla. Samasta hetkestä alkoi yhtiön tappiokierre.

Uudet omistajat perustivat omistuksensa hallinnoimista varten Hollantiin Lakeside Network Investment Holding -nimisen yhtiön. Sen kautta ne Elenialle heti lähes 600 miljoonan euron osakaslainan, jonka korko on poikkeuksellisen korkea 10,5 prosenttia. Ilmarisen osuus lainasta on 10 prosenttia, joka vastaa eläkeyhtiön omistusosuutta Eleniassa.

Aivan kuten Keva nostaa Carunalle myöntämästään suuresta osakaslainasta vuotuista korkotuottoa (IS 4.2.), Ilmarinen saa tappiollista tulosta näyttävästä Eleniasta joka vuosi vakaata tuottoa sijoitukselleen.




Raha kiertää pöytälaatikkoyhtiöiden kautta

Ilmarisen lainan jäljille on vaikea päästä, sillä Ilmarinen ei omista sitä suoraan.

Elenian talous- ja rahoitusjohtajan Tommi Valennon mukaan mitään osakaslainaa ei enää ole olemassakaan.

– Vuonna 2013 konsernin rahoitusta järjesteltiin uudelleen, Valento sanoo.

Hän jättää kuitenkin mainitsematta sen, että osakaslainaa ei maksettu pois, vaan Ilmarinen ja muut omistajat siirsivät sen Hollantiin perustamiinsa holding- eli niin sanottuihin pöytälaatikkoyhtiöihin.

Ilmarisen noin 60 miljoonan euron osuus lainasta siirrettiin vuoden 2013 lopussa hollantilaiseen Pispala Finance -nimiseen yhtiöön. Tämän pöytälaatikkoyhtiön omistaa taas luxemburgilainen pöytälaatikkoyhtiö Aki Partners, jonka nimi näkyy myös Ilmarisen tilinpäätöksessä eläkeyhtiön sijoituksena.

Goldman Sachsin ja 3i:n hallinnoimien rahastojen osuudet lainasta ohjattiin puolestaan Kimi Finance- ja Tampere Finance -nimisiin yhtiöihin, jotka nekin kotoisista nimistään huolimatta sijaitsevat Hollannissa.

Niinpä omistajien myöntämä laina ei näyttäydy enää Elenian tilinpäätöksessä osakaslainana, koska Pispala Finance, Kimi Finance ja Tampere Finance eivät ole Elenian osakkaita.

Näihin Ilmarisen, Goldman Sachsin ja 3i:n omistamiin yhtiöihin Elenia kuitenkin maksaa vuosittain 60 miljoonan euron korkokulut, jotka yhdessä muiden lainanhoitokulujen kanssa painavat sen verotettavan tuloksen tappiolliseksi.

Tämä on Ilmarisen ja muiden omistajien kannalta erinomainen yhtälö: Elenia ei tee voitollista tulosta eikä joudu maksamaan veroja Suomeen, mutta omistajat saavat yhtiöstä silti rahojaan ulos korkealla tuotolla.

Ilmarisen ei listaamattomien sijoitusten johtaja Esko Torsti ei ota kantaa siihen, onko järjestelyssä kyse laillisesta verosuunnittelusta.

– Jokaisessa tekemässämme sijoituksessa otamme myös veronäkökohdat huomioon. Mutta onko tässä tapauksessa kyse verosuunnittelusta, niin en nyt lähde siitä sanomaan. Haluamme tietysti olla hyviä yrityskansalaisia Suomessa, Torsti sanoo.

Miksi osakaslaina on järjestelty niin monimutkaisesti eri yhtiöiden kautta?

– Me olemme Eleniassa vähemmistöomistajina, ja meidän täytyy siksi ottaa huomioon suurempien omistajien tahtotila ja sopeutua siihen, mitä ne haluavat.

Elenian Tommi Valento ei puolestaan halua kommentoida yksittäisiä rahoitusjärjestelyjä.

Elenia menossa kaupaksi kovaan hintaan?

Tappiollista tulosta tekeväksi yhtiöksi Elenia on huomattavan arvokas. Nykyiset omistajat maksoivat siitä vuonna 2012 1,5 miljardia euroa, ja nyt niiden kerrotaan etsivän yhtiölle uutta omistajaa.

Uutistoimisto Reutersin lähteiden mukaan hinta saattaa nousta jopa 2,5 miljardiin euroon. Kauppalehti kertoo, että Ilmarisen on arveltu jopa nostavan omistusosuuttaan kaupan yhteydessä. Ilmarisen Esko Torsti ei kommentoi asiaa.

Elenia on kertonut, että Carunan tavoin silläkin on painetta nostaa sähkönsiirron hintoja. Yhtiö ei kuitenkaan ole tehnyt asiasta vielä päätöstä suuntaan tai toiseen.

Artikkelin kirjoittajien eläkejärjestelmää käsittelevä tietokirja julkaistaan syksyllä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    7. 7

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää