Rikkinäisiä Mac Pro -tietokoneita: Apple korjaa kaikessa hiljaisuudessa

Apple alkoi korjata Mac Pro -tietokoneita, joissa on viallinen näytönohjain, MacRumors sai tietää.


Applella on kaikesta päätellen uusi korjausohjelma, mutta siitä ei haluta pitää meteliä. MacRumors luki Applen sisäisen tiedotteen, jonka mukaan tietyt Mac Pro -tietokoneet kärsivät kuvaongelmista ja niiden omistajat ovat oikeutettuja ilmaiseen vaihtoon.

Kyse on vuoden 2013 lopun Mac Pro -malleista, jotka valmistettiin 8.2.2015–11.4.2015. Niissä kuva voi olla vääristynyt tai sitten kuvaa ei näy ollenkaan. Järjestelmä voi myös olla epävakaa tai jumiutua. Lisäksi tietokone saattaa käynnistellä itseään uudestaan, sammua tai sitten se ei käynnisty ollenkaan.

Applen sisäisen ilmoituksen mukaan vika koskee joitakin AMD:n FirePro D500- ja D700 -näytönohjaimia. Vika ei koske AMD:n FirePro D300 -mallia.

Asiakkaan pitää olla yhteydessä Appleen tai valtuutettuun huoltoliikkeeseen, jossa näytönohjaimet vaihdetaan toimiviin. Huolto on ilmainen toukokuun loppuun asti vuonna 2018.

MacRumorsin uutisessa ei tehty selväksi, onko korjausohjelma voimassa ympäri maailman vai ainoastaan Yhdysvalloissa. Mutta tuskin kaikkia mainitulla aikavälillä valmistettuja Mac Pro -koneita myytiin vain Yhdysvaltoihin.

Tammikuussa Apple julkisti tukitiedotteessa takaisinveto-ohjelman, joka koskee vaarallisia seinäpistokeliittimiä. Mutta MacRumors uskoo, ettei Apple aio tiedottaa Mac Pro -ongelmista samalla tavalla. Sen sijaan se saattaa lähinnä ottaa suoraan yhteyttä joihinkin asiakkaisiin.

  • Mac
  • tietokone

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Ulla Nord lähti etsimään ”kadonneita” miehiä – kolkutteli heidän oviaan ja auttoi kädestä pitäen

    7. 7

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    8. 8

      Savo-Solar sai puolen miljoonan rahoituksen aurinkokeräimelleen

    9. 9

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    10. 10

      Korkokatto isommillekin vipeille? Pikaluottoja halutaan suitsia tiukemmin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    9. 9

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    10. 10

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää