Kiinalaiset ryntäsivät elokuviin

Kiinalaisten lomaviikolla vähittäismyynti kasvoi runsaat 11 prosenttia. Kansa kuluttaa palveluita yhä enemmän, mikä näkyi viikolla elokuvateattereissa.
Vähittäismyynti Kiinan kuluneen lomaviikon aikana kasvoi 11,2 prosenttia viime vuoden lomaviikkoon verrattuna, Kiinan kauppaministeriö kertoi lauantaina. Kiinalaiset aloittivat perinteisen lomaviikkonsa viime sunnuntaina, jolloin juhlittiin kiinalaisen uudenvuoden aattoa.

Viikon vähittäismyynti ja ravintolatulot olivat yhteensä noin 754 miljardia juania (102 mrd. euroa). Kasvu oli samaa luokkaa kuin vuotta aiemmin, jolloin myynti koheni niin ikään 11 prosenttia.

Erityisen kova kasvu oli elokuvateattereilla, joiden myynti kohosi kolmen ensimmäisen lomapäivän aikana 80 prosenttia vuodentakaisesta, lähes 1,7 miljardiin juaniin. Summa oli lähes yhtä suuri kuin koko viimevuotisen lomaviikon lipputulot.

Palveluiden osuus Kiinan bruttokansantuotteesta oli viime vuonna ensimmäistä kertaa yli puolet. Kotitalouksien tulojen kasvu antaa yhä useammalle mahdollisuuden viettää keskiluokkaista elämää.

Kiinan valtiojohto yrittää kasvattaa palveluiden kysynnän ja kotitalouksien kulutuksen osuutta taloudesta, koska palvelut luovat suhteessa enemmän työpaikkoja kuin teollisuus. Tämä on tärkeää Kiinalle, jonka pitää sopeutua hidastuvaan talouskasvuun.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    4. 4

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    7. 7

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    8. 8

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    9. 9

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    10. 10

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    10. 10

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää