EU:n Tusk varoittaa: Britannia-sovusta ei ole takeita

Euroopan johtajat pyrkivät pääsemään sopuun Britannian vaatimasta uudesta EU-sopimuksesta huomenna alkavassa huippukokouksessa.
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk vetoaa jäsenmaiden päättäjiin, jotta huomenna alkavassa huippukokouksessa päästäisiin yhteiseen sopuun Britannian vaatimista muutoksista maan EU-ehtoihin.

Tuskin mukaan on yhä epävarmaa saadaanko sopua aikaan.

– Ei ole takeita siitä, että saavutamme sovun. Poliittisella tasolla löytyy erimielisyyksiä, joiden voittaminen on vaikeaa. Kehotan teitä pysymään rakentavina, Tusk kirjoittaa EU-maiden päämiehille osoitetussa kirjeessä.

Tuskin mukaan epäonnistuminen neuvotteluissa olisi tappio sekä Britannialle, että EU:lle. Sovun kariutuminen olisi sen sijaan voitto niille, jotka pyrkivät hajottamaan Euroopan unionia.

Sopimuksen syntyminen vaatii kaikkien EU-maiden johtajien hyväksynnän. Jotta sopimus on oikeudellisesti sitova, se tarvinnee myös Euroopan parlamentin hyväksynnän.

Suomea huippukokouksessa edustaa pääministeri Juha Sipilä

Britannian pääministeri David Cameronin päätavoitteina on pitää huoli maan kilpailukyvystä osana Eurooppaa, varmistaa Britannian tasavertaisen asema unionissa euroalueen ulkopuolisena jäsenmaana sekä ennen kaikkea rajoittaa maahanmuuttoa ja heidän oikeuttaan sosiaaliturvaan.

Cameron haluaa myös turvata maan finanssisektoria EU-sääntelyltä ja EU:n ja Yhdysvaltojen kanssa neuvoteltavan vapaakauppasopimuksen etenevän. 

Saksan liittokansleri Angela Merkel petasi tänään huomenna alkavaa kokousta toteamalla Britannian tavoitteiden olevan oikeutettuja ja perusteltuja.  

Ratkaisua Britannian uudeksi EU-sopimukseksi on neuvoteltu jo pitkään virkamiestasolla ja kahdenvälisissä neuvotteluissa. Lopulliset päätökset ovat kuitenkin EU-johtajien käsissä torstaina ja perjantaina.

Alustava luonnos uudeksi sopimukseksi julkistettiin helmikuun alussa. Sen mukaan Britannia voisi keskeyttää etuuksien maksamisen muista EU-maista tuleville työntekijöille neljän vuoden ajaksi, mikäli sopimus syntyy ja britit äänestävät EU:ssa pysymisen puolesta. Neuvottelujen suurimmat kysymysmerkit koskevat juuri muista jäsenmaista maahan tulleiden sosiaalietuuksia.

Luonnoksessa esitetään lisäksi, että EU-jäsenmaiden äänten 55 prosentin enemmistöllä voitaisiin torjua EU-lakeja ja palauttaa ne neuvoston käsittelyyn tai vaatia niihin muutoksia.

Cameron yrittää saada aikaan mahdollisimman edullisen sovun, jotta hänellä olisi paremmat lähtökohdat kampanjoida EU-jäsenyyden puolesta tulevassa kansanäänestyksessä. Mielipidemittausten mukaan kansalaisten kannatus EU:ssa pysymiseksi on hyvin tasaista puolesta ja vastaan.

Cameron on luvannut pitää kansanäänestyksen Britannian EU-jäsenyydestä ennen vuoden 2017 loppua. Näillä näkymin äänestys järjestettäisiin jo kuluvan vuoden kesäkuussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    3. 3

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    7. 7

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    8. 8

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    9. 9

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää