Talvivaaran perillinen saa 38,5 miljoonaa lisäpääomaa

Hallitus esittää kaivoyhtiö Terrafamelle 38,5 miljoonan euron lisäpääomaa.


Hallitus esittää kaivosyhtiö Terrafamelle 38,5 miljoonaa euroa lisäpääomaa, Terrafame kertoo tiedotteessaan. Sen mukaan hallitus esittää pääomittamista eduskunnalle antamassaan lisätalousarvioesityksessä.

Uudet pääomat tulevat viime vuonna myönnetyn 209 miljoonan euron päälle. Rahojen piti arviolta riittää kahdeksi vuodeksi.

Terrafamen toimitusjohtajan Matti Hietasen mukaan yhtiön kassa on kulunut nopeammin kuin viime kesänä laadituissa laskelmissa arvioitiin. Lisäksi nikkelin halpa maailmanmarkkinahinta heikentää Terrafamen tulovirtaa.

– Kaivoksen ylösajo on edennyt suunnitellun budjetin mukaisesti tiukan kustannuskurin ansiosta. Samalla kuitenkin Terrafame on joutunut esimerkiksi investoimaan arvioitua enemmän kaivoksen laitteistoihin, eli ylösajon edetessä korjaustarve on osoittautunut kesällä 2015 tehtyjä arvioita jonkin verran suuremmaksi, Hietanen sanoo yhtiön tiedotteessa.

Esitetty lisäpääoman suuruus on sama, jonka peruuttamista hallitus on lisätalousarvioesityksessään esittänyt vuonna 2015 Talvivaara Sotkamon konkurssipesälle myönnetyistä määrärahoista, Terrafame sanoo.

Yhtiön mukaan lisäpääomaa voidaan käyttää Terrafamen toiminnan jatkamiseen tilanteessa, jossa yksityistä rahoitusta ei ole varmistettu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    4. 4

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    5. 5

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    6. 6

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    7. 7

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    8. 8

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    9. 9

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    10. 10

      Verkkopalvelu laajenee hotellien siveään tuntikäyttöön – myös Suomeen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää