Carunan Koponen: Siirtohinnan vuosikorotus on asiakkaasta riippuen 4–15 %

Asiakkailta saatu palaute vauhditti sähkönsiirtoyhtiön perääntymistä korotuspäätöksestään.
Sähkönsiirtoyhtiö Carunan toimitusjohtaja Ari Koponen perusteli tänään tiedotustilaisuudessa, miksi yhtiö päätyi loppujen lopuksi loiventamaan hinnankorotuksiaan.

– Asiakkaat ovat olleet meihin hyvin paljon yhteydessä ja olemme saaneet hyvin paljon palautetta näistä hintamuutoksista, Koponen totesi tiedotustilaisuudessa.

Koponen korosti, että asiakaspalautteella oli päätöksessä suuri rooli. Hänen mukaansa päätös tehtiin yhdessä kuluttaja-asiamiehen kanssa.

– Ymmärrän hyvin, että tällainen kertaluokkainen hinnanmuutos on sellainen asia, joka herättää kysymyksiä ja on vaikea hyväksyä. Tässä tapauksessa yleisellä mielipiteellä on ollut iso vaikutus.

Investoinneista ei päästä kuitenkaan mihinkään. Sähköverkolta vaadittavat laatuparannukset on kirjattu sähkömarkkinalakiin, eikä niitä enää voida lykätä.

– Olemme nähneet millä tavoin verkot ovat haavoittuvaisia luonnonvoimille ja yhtä haavoittuvainen on suomalainen yhteiskuntakin. Meillä on paljon verkkoa, sitä on noin 80 000 kilometriä. Tämä kaikki on saatava vastaamaan niitä vaatimuksia, joita nykyaikainen yhteiskunta sille asettaa.

Kuluttaja-asiamiehen kanssa käytyjen neuvottelujen perusteella yhtiö alentaa neljänneksen sähkönsiirron kiinteitä perusmaksuja ensi vuoden helmikuun loppuun saakka. Tämä tasaa hinnannousua. Caruna lupaa, ettei se tee uusia hinnankorotuksia ensi vuonna.

– Tämä hyödyttää kaikkia 650 000 asiakastamme seuraavasta eli maaliskuun laskusta alkaen. Se kohtelee asiakkaita tasapuolisesti, koska se kohdistuu kiinteään osaan, jonka kaikki maksavat, Koponen sanoi.

Tämän jälkeen siirtomaksujen vuosikorotus jää asiakkaasta ja sähkönkulutuksesta riippuen 4–15 prosenttiin.

Esimerkiksi 2000 kilowattia vuodessa kuluttavalla kerrostaloasukilla korotus on noin 23 euroa vuodessa. Sähkölämmitteisessä omakotitalossa 18 000 kilowattituntia kuluttavalla se on noin 140 euroa vuodessa.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) ilmoitti tänään, ettei ryhmäkanteen nostamiselle ole enää perusteita.

(Tarkennus otsikkoon klo 17:35: Korotus on asiakkaasta riippuen 4–15 prosenttia, ei 4–16 prosenttia, kuten otsikossa alunperin todettiin)


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    8. 8

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    9. 9

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    10. 10

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää