Boris Johnsonin tuki Brexitille painaa puntaa

Lontoon pormestarin ilmoitus laski punnan arvon lisäksi Britannian EU-eron toteutumisen vedonlyöntikerrointa.


Britannian punta heikkeni aamulla Aasian markkinoilla eniten kuukauteen sen jälkeen, kun Lontoon pormestari Boris Johnson ilmaisi tukensa Brexitille eli maan erolle EU:sta.

Perjantaina punta vahvistui, kun pääministeri David Cameron sai neuvoteltua sopimuksen, jonka pohjalta britit äänestävät jäsenyydestä kesäkuussa.

Britannian suosituimpiin poliitikoihin kuuluva Johnson ilmoitti sunnuntaina kampanjoivansa sen puolesta, että britit äänestävät EU-jäsenyyttä vastaan kesäkuun 23. päivän kansanäänestyksessä.

Johnson sanoi haluavansa paremman sopimuksen, joka säästäisi brittien rahoja ja palauttaisi päätäntävaltaa saarivaltioon.

– Taloudellisella rintamalla ei ole juuri mitään, mikä heikentäisi puntaa, mutta sitä painaa epävarmuus mahdollisesta erosta, Mizuho Securitiesin johtava valuuttastrategi Kengo Suzuki kommentoi uutistoimisto Bloombergille.

Goldman Sachs arvioi aiemmin tässä kuussa, että jos Britannia jättää euron, punta voi vajota 1,15–1,20 dollariin. Yhtä alhaisia tasoja on nähty viimeksi vuonna 1985.

Eurolla sai aamulla 0,77822 puntaa, kun perjantain päätösnoteeraus oli 0,77258 puntaa. Myös Yhdysvaltain dollari oli vahvistunut yli puoli prosenttia puntaan nähden, ja aamulla dollarilla sai 0,7003 puntaa.

  • Brexit

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    2. 2

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    5. 5

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    6. 6

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    10. 10

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    3. 3

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    6. 6

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    7. 7

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    8. 8

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    9. 9

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    10. 10

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää