Valikko

Totuus löytyy kampaajalta

Kolumni
Britit eivät luota poliitikkoihin, journalisteihin tai kiinteistövälittäjiin, mutta parturissa ja kampaajalla kuulee totuuden.
Juttelin äskettäin täällä asuvien suomalaisten kanssa Brexit-huolista, kun yksi heistä sanoi: “Täällä on kamalan vaikeaa erottaa oikeaa totuutta, kun erilaisia uutisia on niin valtavasti. Suomessa on helppoa, kun sanomalehdestä yleensä saa hyvän kuvan asioista."

Parinkymmenen Britannian vuoden jälkeen olen täsmälleen samaa mieltä. Toki noiden vuosien aikana oppii tietämään, mikä lehti vääntää totuutta mihinkin suuntaan, mutta neutraalisti sitä ei käsittele yksikään niistä. Myös täkäläiset poliitikot venyttelevät faktoja niin tarkoitushakuisesti, että suomalaista hirvittää.

Suomalaiset tykkäävät faktoista eikä meille ihan mitä tahansa voi syöttää. Me toimittajat yritämme esittää uutiset mahdollisimman puolueettomasti ja erotamme mielipiteemme erilaisiin kommentteihin ja kolumneihin.

Esiintymiskyky on suomalaispoliitikolle plussaa, mutta tankeroitakin siedetään. Britit puolestaan eivät anna anteeksi huumorintajutonta tai epäsujuvaa esiintymistä, mutta faktavirheillä ei niin ole väliä.

Imago on täällä kaiken a ja o: pääministeri David Cameron viihtyy paitahihasillaan opiskelijoiden keskellä, valtiovarainministeri George Osborne tukee teollisuutta muovikypärä päässä, itsenäisyydenpuolue Ukipin johtaja Nigel Farage siemailee tuopillistaan perinteisessä englantilaispubissa.

Lääkäri on luotetuin

Kun mielipidemittauslaitos IPSOS Mori äskettäin kysyi briteiltä, mihin ammattikuntiin tai ihmisiin he luottavat, kärkeen nousivat lääkärit (89 prosenttia vastaajista), opettajat (86 prosenttia), tuomarit (80 prosenttia) ja tutkijat (79 prosenttia).

Jos näiden ammattikuntien edustajia ei satu olemaan ihan lähipiirissä, heidän kanssaan tuskin tulee turistua politiikkaa. He eivät pidä rupatteluvastaanottoja kaikelle kansalle.

Tämän kärkijoukon jälkeen luotettavimmiksi totuudenkertojiksi nousivat kampaajat ja parturit (69 prosenttia), jotka peittosivat juuri ja juuri tavalliset kadunmiehet ja -naiset (68 prosenttia). Tämä joukko jakaa keskenään luotettavaa tietoa asiasta kuin asiasta, kenties joskus politiikastakin.

Yli puolet vastaajista luottaa myös poliiseihin, pappeihin, television uutistenlukijoihin, hallintovirkailijoihin, mielipidemittaajiin ja juristeihin. Muut ammattikunnat saavat kanssaeläjiltään epäluottamuslauseen.

Epäluotettavat EU-kampanjoijat

Britannia on nyt EU-kiihkon pyörteissä. Kyselemme varovaisesti toisiltamme, oletko “innie" vai “outie", uskotko Bremainiin vai Brexitiin. Inniet yrittävät vakuutella outieille, että faktat puhuvat EU-jäsenyyden puolesta, mutta outiet tuntevat syvästi, että EU on sotkenut heidän elämäänsä.

Julkisia EU-kampanjoita vetävät valtakunnan epäluotetuimmat ammattikunnat: poliitikkojen totuuksiin uskoo vain 21 prosenttia kansalaisista eikä journalisteilla (25 prosenttia) mene paljonkaan paremmin. Onneksi kiinteistönvälittäjät eivät osallistu kampanjointiin, sillä silloin siinä olisi mukana inhokkilistan koko kärkikolmikko.

Poliitikot ja toimittajat rummuttavat täysillä sopiviksi muotoiltuja faktojaan. Bremain-kampanja lietsoo pelkoja ja Brexit-kampanja nostattaa isänmaallisia tunteita. Ne, jotka eivät ole kantaansa päättäneet, ovat varmasti samassa tilanteessa kuin haastattelemani suomalainenkin: ei tässä näennäisfaktameressä voi tietää, mihin luottaisi.

Tämä kansanäänestys saattaa ratketa kadunmiehen tietotoimistoissa, partureissa ja kampaamoissa. Taidankin nyt mennä varaamaan ajan tukanleikkuuseen haistellakseni kotikuntani poliittisia tuulia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    8. 8

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää