"Jollan Sailfish teki Turing Phonesta paljon kiinnostavamman"

F-Securen johtava tutkija Jarno Niemelä arvelee, että Turing Phone saattaa Jollan ansiosta suojata käyttäjän tietoja paremmin kuin muut turvapuhelimet.
Turing Phone on viime vuoden keväällä julkistettu puhelin, jonka on tarkoitus suojata käyttäjien tietoturva mahdollisimman hyvin.

Verkkosivuillaan yhtiö kertoo puhelimestaan ja sen takana olevasta Turing Robotics Industries -yhtiöstä melko vähän.

Tietoturvan takuina ovat puhelimen rakenne sekä ohjelmiston salausratkaisut. Ulkokuori on tehty Liquidmorphium-nimisestä metallisekoitteesta, joka yhtiön mukaan on kestävämpää kuin teräs tai titanium. Puhelin on myös veden- ja pölynkestävä.

Puhelimessa on 5,5 tuuman näyttö 1,080 x 1,920 tarkkuudella, jossa on käytetty kestävää Corning Gorilla Glass IV -lasia. Ilmeisesti tunkeutumisen estämiseksi puhelimessa ei ole kuuloke- tai perinteistä usb-liitäntää. Lataamiseen käytetään liitäntää, joka muistuttaa hieman Mac-tietokoneiden MagSafea.

Puhelimen sisällön ja viestinnän suojaamiseen puhelimessa käytetään yhtiössä itse kehitettyä salaustekniikkaa, jossa salausavaimet on tallennettu puhelimen turvapiiriin. Kahden Turing-puhelimen välillä liikenteen olisi tarkoitus olla täysin salattua.

Turvaominaisuuksien lisäksi 4g-puhelimessa on 3000 mAh akku, 13 megapikselin kamera, sormenjälki- sekä liiketunnistimia.

Puhelinta on voinut tilata ennakkoon yhtiön verkkosivustolta. Kalleimman 128 gigatavun muistilla varustetun mallin hinta on ollut 870 dollaria.

Toistuvat ilmoitukset puhelimen toimitusten lykkäämisestä ovat kuitenkin herättäneet epäilyjä siitä, tuleeko puhelinta todellisuudessa lainkaan. Turing Phonen toimitusten piti alunperin alkaa jo viime vuoden puolella, mutta yhtiö ilmoitti toimitusten lykkäytyvän tammi-maaliskuuhun.

Helmikuun alussa Turing Roboticsin toimitusjohtaja Steve Chao kertoi, että yhtiö vaihtaa käyttöjärjestelmänsä alunperin suunnitellusta Androidista suomalaisen Jollan Sailfish-käyttöjärjestelmään. Yllättävä ilmoitus sai eräät tekniikan verkkosivustot hautaamaan koko hankkeen.

Tietoturvayhtiö F-Securen johtava tutkija Jarno Niemelä on taas täysin päinvastaista mieltä.

– Vaihtaminen Jollan Sailfishiin teki Turing Phonesta hyvässä mielessä paljon kiinnostavamman, Niemelä sanoo.

– Se saattaa jopa olla seuraava puhelimeni.

Niemelän mukaan Sailfish-käyttöjärjestelmän hyviä puolia on se, että se on alunperinkin kehitetty turvallisemmaksi kuin Android, jota on käytetty myös muissa turvapuhelimissa. Android-järjestelmästä on paljastunut paljon tietoturva-aukkoja, joiden kautta puhelimia on voitu vakoilla tai jopa lukita haittaohjelmien avulla.

Muuten Turing Phone näyttää melko tyypilliseltä turvapuhelimelta.

– Esimerkiksi turvapuhelimien muisti tyhjentyy, jos joku yrittää avata sen kuoren. Tavallisissa puhelimissa piirilevyihin ja muistiin pääsee käsiksi kotelon avaamalla, Niemelä sanoo.

Sailfishin etuna on myös sen tuntemattomuus.

– Murtaakseen Sailfishin täytyy tuntea se. Androidin murtaja voi etsiä verkosta valmiita hyökkäysmenetelmiä, Niemelä sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    4. 4

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    8. 8

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    9. 9

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    10. 10

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää