Väärinkäytöksistä yhä suuremmat kustannukset yrityksille

PwC:n kyselyn mukaan Suomessa joka viides yritys havaitsi taloudellisia väärinkäytöksiä. Puolessa tapauksissa väärintekijä oli organisaation oma työntekijä.
Tuoreen selvityksen mukaan yrityksiin kohdistuneiden taloudellisten väärinkäytösten määrä on pysynyt ennallaan niin maailmanlaajuisesti kuin Suomessakin, mutta yhä useampi väärinkäytös on entistä vakavampi.

Tilintarkastus- ja konsulttiyhtiö PwC:n tekemän Global Economic Crime Survey 2016 -selvityksen mukaan Pohjoismaissa useammalle kuin yhdelle kymmenestä organisaatiosta taloudellinen vahinko oli ollut yli miljoona dollaria, mutta monille huomattavasti enemmänkin. PwC tekee selvityksen joka toinen vuosi. Sähköiseen kyselyyn vastasi yli 6000 henkilöä 115 eri maasta.

Selvityksen mukaan noin viidesosa suomalaisorganisaatioista on kohdannut taloudellisia väärinkäytöksiä viimeisen kahden vuoden aikana. Maailmanlaajuisesti raportoitu taloudellisten väärinkäytösten määrä oli selvästi korkeampi eli lukema oli 36 prosenttia ja Pohjoismaissakin 27 prosenttia.

– Vaikka väärinkäytösten määrä ei ole lisääntynyt, selvityksemme osoittaa talousrikosten kehittyneen ja löytäneen uusia muotoja kahden vuoden aikana. Organisaatioille koituneet niin taloudelliset kuin työntekijöiden moraaliin ja yrityksen maineeseen kohdistuvat haitat ovat lisääntyneet, toteaa PwC:n Forensic-palveluiden johtaja Ake Turunen tiedotteessa.

Tyypillisin taloudellinen väärinkäytös Pohjoismaissa oli aiempien vuosien tapaan varojen väärinkäyttö. Kyberrikollisuus on noussut listalla toiseksi ohi lahjonnan ja korruption. Globaali kehitys on noudattanut samaa trendiä.

PwC:n mukaan Pohjoismaissa yli viidennes väärinkäytöksistä huomattiin joko sisäisen tai ulkoisen vihjeen avulla tai ilmoituskanavien kautta. Sattumalta väärinkäytökset havaittiin 14 prosentissa tapauksista. Yli puolessa tapauksista väärintekijä oli organisaation oma työntekijä.

  • Talousrikokset

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    5. 5

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    6. 6

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    7. 7

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    8. 8

      Pörssiviikko päättyi miinuksella – Stockmannilla vahva nousupäivä

    9. 9

      Tulli epäilee suomalaisyritystä törkeästä talousrikoksesta – maksamattomia veroja yli kaksi miljoonaa euroa

    10. 10

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    7. 7

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    8. 8

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    9. 9

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    10. 10

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää