Ratkaisujen päivä: 11 SAK:n liittoa kertoo kantansa – mukana AKT

Monet palkansaajajärjestö SAK:hon kuuluvat liitot päättävät tänään, hyväksyvätkö ne työmarkkinajärjestöjen neuvottelutuloksen yhteiskunta- tai kilpailukykysopimuksesta.
Tänään kokoontuvat auto- ja kuljetusalan AKT:n, Palvelualojen ammattiliitto PAMin, Teollisuusalojen ammattiliitto Teamin, Puuliiton, Paperiliiton, Metalliliiton, Rakennusliiton, Veturimiesten liiton, Suomen Merimies-Unionin, Posti- ja logistiikka-alan unionin (PAU) ja Sähköliiton hallitukset tai liittohallitukset.

Asialistalla on alkuviikosta sovitun neuvotteluratkaisun hyväksyminen tai hylkääminen. Hyväksyminen tarkoittaa, että liitto on lähtökohtaisesti valmis neuvottelemaan kilpailukykysopimuksen soveltamisesta omalla sopimusalallaan.

Työmarkkinajärjestöt pääsivät maanantaina yhteisymmärrykseen muun muassa siitä, että vuosityöaikaa lisättäisiin 24 tunnilla. Yhteiskuntasopimuksen on tarkoitus parantaa yritysten kilpailukykyä ja lisätä työpaikkoja.

Hallitus antoi keskiviikkona siunauksensa työmarkkinajärjestöjen ratkaisulle. Neuvottelutulosta on pidetty parempana kuin hallituksen pakkolakeja, jotka kiristäisivät työntekijöiden asemaa vielä enemmän.

Vääntö jatkuu koko kevään

Eilen SAK:hon kuuluva Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL hylkäsi työmarkkinaosapuolten sopiman ratkaisun. Toisaalta SAK:n liitoista Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL päätyi hyväksymään neuvotteluratkaisun.

Suurin mielenkiinto kohdistuu Auto- ja kuljetusalan liittoon AKT:hen. AKT kertoo niin ikään tänään, hyväksyykö vai hylkääkö se neuvottelutuloksen. Tähän mennessä AKT on kategorisesti kieltäytynyt olemasta mukana yhteiskuntasopimuksessa. Yllättävää olisi, jos AKT kääntäisi kelkkansa.

Vääntö jatkuu maanantaina, jolloin SAK:n hallitus päättää, hyväksyykö se työmarkkinajärjestöjen neuvottelutuloksen. Päätöksestä joudutaan todennäköisesti äänestämään.

Jos SAK on mukana, palkansaajilla ja työnantajilla on toukokuun loppuun saakka aikaa neuvotella alakohtaisesti. Näissä niin kutsutuissa soveltamisneuvotteluissa sovitaan, miten muutokset tehdään työ- tai virkaehtosopimuksiin.

Kesäkuun alussa työmarkkinaosapuolet arvioivat, onko riittävän suuri osa aloista ja työntekijöistä edelleen yhteiskuntasopimuksessa mukana. Jos kattavuus on tarpeeksi laaja, sopimus tulee voimaan.

Tällä hetkellä ei ole tietoa siitä, millä perusteella kattavuus tullaan laskemaan. Yksi avoin kysymys koskee myös sitä, hyväksyvätkö työnantajat esimerkiksi AKT:n poissaolon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    4. 4

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    5. 5

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    9. 9

      Miljardööri Warren Buffett tuplasi Apple-omistuksensa

    10. 10

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää