Google palkkasi harvinaisen vihatun miehen – mikä voisi mennä vikaan?

Oletko joutunut vaikkapa rickrollauksen uhriksi? Siitä saat kiittää miestä, jonka Google juuri palkkasi sosiaalisen median tehtäviin.


Internetin tunnetuin trolli, Christopher Poole, kertoi siirtyneensä töihin Googlelle. TechCrunchin lähteen mukaan mies tekee töitä sosiaalisen median parissa Googlen Bradley Horowitzin alaisuudessa. Poolen vastuualueina ovat streamit, valokuvat ja jakaminen.

Poole tunnetaan paremmin nimimerkillä "moot". Hänet tunnetaan myös internetin veitikkana, verrattomana vintiönä ja ville vallattomana, joka perusti 4chan-nimisen kuvafoorumin vuonna 2003.

4chan edustaa netin erikoista alakulttuurina, missä melkein mikä vain on mahdollista ja sallittua. Sieltä ovat kotoisin myös monet ympäri nettiä kiertäneet meemit, kuten rickrollaus, jossa verkkolinkin klikkaaja saa eteensä kuvan Rick Astleystä tai pääsee jopa kuuntelemaan hänen hittiään Never Gonna Give You Up.

4chanille on kreditoitu myös muun muassa lolcats-kissakuvien ja pedobear-ilmiön syntyminen.

Onko moot juuri sitä, mitä Google tarvitsee?

Chris Poole kertoi siirtymisestään Googlelle lyhyessä blogiviestissä.

– Olen innoissani kertoessani, että olen liittynyt Googleen. Tavatessani nykyisiä ja entisiä googlelaisia, huomaan jatkuvasti viehtyväni heidän älykkyydestään, intohimostaan ja innokkuudestaan – samoin kuin universaalista halusta jakaa se muiden kanssa, Poole kirjoittaa.

– Olen myös vaikuttunut Googlen sitoutumisesta siihen, että nämä samat lahjakkaat ihmiset pystyvät ratkomaan maailman kiinnostavimpia ja tärkeimpiä ongelmia, hän jatkaa.

Poole sanoo hyödyntävänsä Googlessa osaamistaan verkkoyhteisöjen rakentamisessa. Tähän Google todella tarvitseekin apua, sillä sen Google+ -yhteisö ei koskaan lähtenyt lentoon. Googlen sosiaalisen median menestyksiin lukeutuu Youtube, jota yhtiö ei itse perustanut, vaan jonka se hankki yrityskaupassa.

TechCrunchin mukaan Poolen palkkaus saattaa todellakin olla hyvä veto Googlelta. Uutispalvelun toimittaja sanoo haastatelleensa Poolea moneen otteeseen ja tulleensa siihen käsitykseen, että hän todella ymmärtää menestyvän sosiaalisen tuotteen takana olevan sosiologian.

Poole jätti 4chanin viime vuonna ja myi palvelun.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    10. 10

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää