Merenpinta uhkaa nousta – 43 % suomalaisista haavoittuvilla alueilla

Sisämaa ja vuoristoiset alueet alkavat vetää väkeä ja teollisuutta, Aalto-yliopiston tutkijat arvioivat. Suomessa haavoittuvilla alueilla asuu nyt lähes puolet väestöstä.


Ilmastonmuutoksen on arvioitu nostavan merenpintaa, lisäävän tulvia ja voimistavan myrskyjä. Tämä on uhka etenkin merenrannan läheisyydessä asuville ihmisille.

Aalto-yliopiston tutkijoiden mukaan näillä haavoittuvilla alueilla asuu enemmän ihmisiä kuin on aiemmin arvioitu.

1,9 miljardia ihmistä eli 28 prosenttia maailman väestöstä asuu alueilla, jotka ovat enintään sata kilometriä merenrannasta ja korkeintaan sata metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella.

Suomessa osuus on vielä selvästi suurempi: 43 prosenttia.

Rannikoille pakkautuu entistä enemmän ihmisiä, ja vuoteen 2050 mennessä näillä alueilla asuvien määrä nousee maailmassa 2,4 miljardiin.

– 500 miljoonaa ihmistä tulee asumaan alueilla, jotka ovat korkeintaan 5 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella, Aalto-yliopiston apulaisprofessori Matti Kummu sanoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa monet näistä ihmisistä joutuvat muuttamaan asuinpaikkaansa, työtään tai elämäntapaansa.

Väestö ja vauraus ovat keskittyneet meren äärelle, ja ne jatkavat edelleen siellä kasvuaan.

Vielä nopeammin väestö ja vauraus lisääntyvät kuitenkin sisämaassa ja vuoristoisilla alueilla toisin kuin aiemmissa tutkimuksissa on arvioitu. Aiemmin on oletettu, että alueet eriytyvät entisestään tulevaisuudessa.

Kaupungistuminen ja taloudellinen tuotanto jakautuu tulevaisuudessa aiempaa tasaisemmin maantieteellisesti.

Tutkijat perustavat analyysinsa useiden eri tietokantojen tietoihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    3. 3

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    6. 6

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    7. 7

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    8. 8

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    9. 9

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    10. 10

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    3. 3

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    4. 4

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    7. 7

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    10. 10

      Kommentti: EK mullisti Suomen – ja antoi ”syötön Sdp:n lapaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää