Osattiin sitä ennenkin riidellä

Uutiskommentti
Harmaiden karvahattujen aikaan, 30 vuotta sitten, virkamiehet ja opettajat lakkoilivat, Ylen pääjohtaja sai kirjepommin ja Mikkelin torilla räjähti.


Elinkeinoelämän valtuuskunnalla Eva kertoo asennekyselyssään sekä huonoja että "hyviä" uutisia.

Edelliseen lukeutuu tilasto, joka vahvistaa asenteiden koventumisen, mikä näkyy esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Suomalaisista 80 prosenttia katsoo Evan mukaan, että maa on vastakohtaisuuksien repimä erityisesti maahanmuuttokysymyksessä. Myös jännitteet rikkaiden ja köyhien, poliitikkojen ja kansan sekä työnantajien ja työntekijöiden välillä ovat voimakkaita.

– Joka asiasta tulee jonkinlainen mielensä pahoittamisen kriisi, kuvasi mielialoja Evan tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.

Lohdutuksena sanottakoon, että on sitä ennenkin osattu riidellä. Harmaiden karvahattujen aikaan, vuonna 1986, virkamiehet ja opettajat lakkoilivat, riitely pankkikriisistä ja metrojupakasta jatkui, Ylen pääjohtaja sai kirjepommin ja Mikkelin torilla räjähti.

Evan luvut nimittäin osoittavat yllättäen, että nykyiset ristiriidat eivät ole erityisen poikkeuksellisia, vaikka huutokeskustelusta voisi näin päätellä.

Kun muutoksia arvioidaan melko rauhalliseen vuoteen 2000, jolloin Esko Aho lähti Harvardiin ja Maunulasta löytyi "muumio", yhteiskunnalliset jännitteet ovat jopa vähentyneet, eivät kasvaneet.

– Emme ole [tänä päivänä] hirveän vieraantuneita politiikasta, emme ole lähdössä barrikadeille tai repimässä toistemme kurkkuja auki, ristiriidat eivät ole sen voimakkaampia kuin aiemminkaan, Haavisto kuvasi valtaosan "tolkun" asennetta.

Entä suomalaisten suhde ulkomaalaisiin ja Euroopan unioniin? Muutosta on vähemmän kuin päälle päin näyttää.

Ulkomailla työskentelevien määrä on kasvanut vain seitsemän prosenttiyksikköä 30 vuodessa! Maahanmuuttoasenteet ovat hieman tiukentuneet. EU:sta suomalainen ajattelee että parempi ettei oikein mitään tapahdu.

(Korjaus klo 13.18: jutun ingressissä mainituista tapahtumista on 30 vuotta, ei 20 vuotta kuten aluksi todettiin)

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    5. 5

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    8. 8

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää