Fed täytti odotukset – ohjauskorko pysyi ennallaan

Rahapolitiikasta päättävä Fedin avomarkkinakomitea piti ohjauskoron ennallaan 0,25-0,50 prosentin tavoitehaarukassa. Tänä vuonna nähdään todennäköisesti kaksi koronnostoa.


Yhdysvaltain keskuspankki Fed piti ohjauskorkonsa odotetusti ennallaan tänään päättyneessä korkokokouksessaan ja laski arviotaan siitä, kuinka korkeaksi korko tänä vuonna vielä nousee.

Rahapolitiikasta päättävä Fedin avomarkkinakomitea piti keskeisen fed funds -koron ennallaan 0,25-0,50 prosentin tavoitehaarukassa, mihin se koron nosti joulukuisessa kokouksessaan.

Uutistoimisto Bloombergin ekonomistikyselyssä vain neljä ekonomistia 98:sta uskoi federal funds -koron tavoitehaarukan nousevan 0,50–0,75 prosenttiin 0,25–0,50 prosentista.

Avomarkkinakomitean mediaaniennuste ohjauskoron tasosta vuoden lopussa on nyt 0,875 prosenttia, mikä viittaisi vielä kahteen koronnostoon tänä vuonna. Vielä joulukuussa Fed ennakoi kuluvalle vuodelle neljää koronnostoa.

Fedin mukaan maailmantalouden heikentyneet kasvunäkymät ja rahoitusmarkkinoiden myllerrys muodostavat riskin myös Yhdysvaltain taloudelle. Fed ennustaa silti Yhdysvaltain talouden jatkavan kasvuaan maltilliseen tahtiin ja työmarkkinoiden edelleen vahvistuvan.

Fedin mediaaniennusteen mukaan ohjauskorko olisi ensi vuoden lopussa 1,875 prosentissa, kun joulukuinen ennuste povasi 2,375:ttä prosenttia. Vuoden 2018 lopun ennuste laski kolmeen prosenttiin aiemmasta 3,25 prosentista.

Inflaation Fed ennustaa tänä vuonna jäävän 1,2 prosenttiin joulukuussa arvioidun 1,6 prosentin sijaan. Ensi vuonna inflaatio kiihtyisi 1,9 prosenttiin ja sitä seuraavana vuonna kahteen prosenttiin. Fedin inflaatiotavoite on alle kaksi prosenttia.

Vielä aiemmin talvella Fedin odotettiin pysyvän viestimällään nousevalla korkopolulla, mutta rahoitusmarkkinoiden heilunta ja maailmantalouden kasvuhuolet ovat herättäneet epäilykset Fedin koronnostoista.

Lisäksi useat keskuspankin päättäjät ovat puheillaan vaimentaneet odotuksia uusista koronnostoista samalla, kun Yhdysvaltain talouden elpymisestä on saatu ristiriitaista tietoa.

Joulukuun koronnosto oli ensimmäinen seitsemään vuoteen. Vuoden 2008 joulukuussa Fed laski ohjauskorkonsa 0,00-0,25 prosenttiin nostettuaan sitä edellisen kerran vuoden 2006 kesäkuussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    6. 6

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    7. 7

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    8. 8

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    9. 9

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    10. 10

      Lagarde: Kreikan velkoja ei tulisi antaa anteeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    5. 5

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    6. 6

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    9. 9

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    10. 10

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää