Elisa alkaa lypsää suomalaisturisteja – Viestintävirasto tutkii

Elisa pudottaa dataroaming-nopeutensa EU:ssa matelutasolle ja myy lisänopeutta. Viestintävirasto tutkii tempun laillisuutta.


Teleoperaattori Elisa on aikeissa pudottaa Saunalahti-liittymiensä datasiirtonopeuden muissa EU-maissa 0,25 megabittiin. Nopeus riittää välttävästi esimerkiksi tekstin lukemiseen, mutta videoiden katselu ja kuvallisten uutisten lukeminen on käytännössä mahdotonta.

Asiasta kertoi viime viikolla Tivi ja tänään Helsingin Sanomat.

Muutos astuu voimaan 30.4. Päivä on sama, jolloin EU:n hintakattoasetus astuu voimaan.

Asetuksen mukaan dataroaming-hinta toisessa EU-maassa saa maksaa enintään viisi senttiä megatavua kohti enemmän kuin kotimaassa. Dataroamingin nopeutta ei kuitenkaan säännellä.

Elisa aikoo myydä esimerkiksi videoiden katseluun riittävää nopeutta 4,90 euron vuorokausihinnalla muissa EU-maissa.

Elisan liittymäliiketoimenjohtaja Jan Virkki sanoi Tiville yhtiön hinnoittelun olevan EU-sääntelyn edellyttämää tasoa halvempaa ja jopa 70 prosenttia nykyhinnoittelua halvempaa.

Elisan hintamuutos on myös viranomaisten tiedossa. Viestintäviraston tekninen toimivuus -ryhmän päällikkö Jukka-Pekka Juutinen kertoo Digitodaylle, että asiaa selvitetään parhaillaan.

– Ei tämä hyvä kehitys siinä mielessä ole, että nopeutta rajoitetaan, Juutinen sanoo.

Viranomaisten selvityksen alla on se, onko Elisan toimintatapa asetuksen mukainen. Viestintävirasto tulee käymään asian tiimoilta keskusteluja operaattorin kanssa.

Juutisen mukaan Viestintäviraston tavoitteena on saada selvitettyä asia mahdollisimman pian ennen kuin uusi hinnoittelu astuu voimaan huhti–toukokuun vaihteessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    2. 2

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    5. 5

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    6. 6

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    7. 7

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    8. 8

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    9. 9

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    10. 10

      Bill Gates ehdottaa: Verotetaan robotteja – ”Mitä työtä robotti tuo?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    5. 5

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    6. 6

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    7. 7

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    8. 8

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    9. 9

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    10. 10

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää