Liikanen: Toivon, että ratkaisut vietäisiin maaliin

Suomi voi kääntää talouden trendin, vaikka menneiden vuosikymmenten kasvuun ei päästäkään, Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen arvioi.
Maailmantalouden kasvuun ei ole näkyvissä voimakasta kohenemista, ja euroalue laahaa Yhdysvaltoja toipumisessa jäljessä, arvioi Suomen Pankki tuoreessa katsauksessaan. Suomessa taas on torailtu kilpailukykysopimuksesta ja luettu uutisia heikentyneestä luottoluokituksesta.

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen arvioi, että Suomella on mahdollisuuksia talouden trendin kääntämiseen.

– On tietysti selvää, että Suomen kasvu ei palaa niihin vuosikymmeniin, jolloin työvoima lisääntyi voimakkaasti ja teollisuuden osuus kansantaloudesta oli suurempi. Mutta selvästi parempaan voimme päästä, Liikanen kommentoi Suomen Pankin tiedotustilaisuudessa.

Liikanen painotti, että Euroopan keskuspankin rahapolitiikka on välittynyt Suomessa todella hyvin, ja maan pankit ovat hyvässä kunnossa. Hänen mukaansa Suomen rahoitusolosuhteet ovat tämän päivän Suomessa hyvin positiiviset tukemaan kapasiteetin lisäämistä ja investointeja.

– Toivon kovasti, että ratkaisut jotka ovat putkessa, vietäisiin maaliin, Liikanen sanoi viitaten yhteiskuntasopimusneuvotteluihin.

Hän huomautti, että nykysuunnitelmat eivät ratkaise kaikkea, mutta ovat askel oikeaan suuntaan.

Liikanen pohdiskeli, että jos Suomen malli tarkoittaa sitä, että avoin sektori asettaa palkankorotuksille tulevassa katon ja muut sopeutuvat siihen, hän on asiasta samaa mieltä.

  • Suomen Pankki

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    5. 5

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    6. 6

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    7. 7

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    8. 8

      Tulli epäilee suomalaisyritystä törkeästä talousrikoksesta – maksamattomia veroja yli kaksi miljoonaa euroa

    9. 9

      Pörssiviikko päättyi miinuksella – Stockmannilla vahva nousupäivä

    10. 10

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    7. 7

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    8. 8

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    9. 9

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    10. 10

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää