Venäjällä suuria vaikeuksia löytää pankkeja jättilainalle

Wall Street Journalin mukaan Venäjä ei ole onnistunut löytämään kansainvälistä pankkeja, jotka haluaisivat auttaa sitä laskemaan liikkeelle sen joukkovelkakirjoja.
Venäjällä on suuria vaikeuksia palata kansainvälisille lainamarkkinoille, kertoo Wall Street Journal -lehti.

Lehden mukaan Venäjä ei ole onnistunut löytämään kansainvälistä pankkeja, jotka haluaisivat auttaa sitä laskemaan liikkeelle sen joukkovelkakirjoja. Venäjä haluaa myydä joukkovelkakirjojaan 3 miljardilla dollarilla. Kyse olisi ensimmäisestä Venäjän joukkovelkakirjojen myynnistä sitten vuonna 2014 tapahtuneen Krimin valtauksen.

Venäjän valtio on rahavaikeuksissa öljyn hinnan romahduksen ja sitä vastaan asetettujen pakotteiden takia.

Moni eurooppalainen ja yhdysvaltalainen pankki on kieltäytynyt yhteistyöstä Venäjän vastaisten pakotteiden takia. Venäläisviranomaisten mukaan eurooppalaisilla pankeilla täytyy olla keskeinen rooli joukkovelkakirjojen myynnissä, kertoo Wall Street Journal.

Pakotteet eivät suoraan kiellä Venäjän joukkovelkakirjojen myyntiä. Wall Street Journalin mukaan EU:n ja Yhdysvaltojen viranomaisten ovat kuitenkin varoittaneet pankkeja, että velkakirjoilla kerätyt rahat voivat päätyä pakotelistoilla oleville yrityksille.

Wall Street Journalin lähteiden mukaan jotkut eurooppalaiset pankit eivät ole sulkeneet pois mahdollisuutta osallistua lainajärjestelyihin. Tällaisia pankkeja ovat italialainen UniCredit ja ranskalainen Société Générale.

Myös osa sijoittajista on varpaillaan pakotteiden takia.

– Kukaan ei halua tehdä mitään, mikä olisi pakotteiden hengen vastaista, sanoo GAM Holding AG -rahaston salkunhoitaja Paul McNamara Wall Street Journalille.

Venäjälle jää mahdollisuus tehdä yhteistyötä kotimaisten ja kiinalaisten pankkien kanssa. Ne eivät kuitenkaan välttämättä kykene myymään velkakirjoja kansainvälisillä markkinoilla, Wall Street Journal kirjoittaa.

  • Venäjä

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    3. 3

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    4. 4

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    5. 5

      Unilever ei innostunut – Kraft vetäytyi ostotarjouksesta

    6. 6

      Savo-Solar sai puolen miljoonan rahoituksen aurinkokeräimelleen

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    9. 9

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    10. 10

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää