Kaupat voivat olla auki pääsiäisenä – työntekijöitä riittää

Vapaiden aukioloaikojen pääsiäinen on kauppaketjuille hyppy tuntemattomaan.
Kauppojen ei tarvitse tänä vuonna hakea pääsiäisen aukioloajoille poikkeuslupaa. Alkuvuonna vapautetut aukioloajat ovat lisänneet kaupankäyntiä ja vähittäiskauppa odottaa pääsiäistä innolla.

– Odottavat ja jännittävät ovat tunnelmat sen suhteen. Siinä mielessä kuitenkin luottavaiset, että alkuvuodesta loppiainen antoi osviittaa siihen suuntaan, että kaupankäynti voi pääsiäisenäkin jakautua pidemmälle aikavälille. Se on asiakkaallekin mielekkäämpää, kun on väljyyttä valita ajankohta, SOK:n henkilöstöjohtaja Susa Nikula kertoo.

Samaa mieltä on Keskon viestintäjohtaja Karoliina Partanen.

– Pääsiäinen on joulun jälkeen vuoden toiseksi tärkein ruokasesonki. Eniten myyntiä odotetaan siirtyvän sunnuntaille ja maanantaille eli ensimmäiselle ja toiselle pääsiäispäivälle.

Pääsiäisen uusiin aukioloaikoihin on varauduttu eri tavoin.

– Ainakin pääkaupunkiseudun Prismoissa kaikki osastot ovat auki. S-marketeissa palvelutiskien aukiolo voi vaihdella, kuten tavallisinakin viikonloppuina. Tilannetta arvioidaan sijainnin ja alkuvuoden näkymien suhteen, SOK:n Nikula sanoo.

Partasen mukaan yli 90 prosenttia K-ryhmän kaupoista hyödyntää pidennettyjä aukioloaikoja pääsiäisenä.

– Ensimmäisenä ja toisena pääsiäispäivänä laajennettuja aukioloaikoja hyödynnetään selvästi eniten. Esimerkiksi 81 K-citymarketista melkein kaikki ovat auki vähintään yhtenä pyhäpäivänä ja lähes puolet läpi koko pääsiäisen.

Vapaat aukioloajat näkyvät työtunneissa

Kaupan työntekijöitä edustavan PAMin edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalo arvioi Helsingin Sanomissa, ettei aukioloaikojen vapauttaminen ole tuonut lisää työtä alalle. SOK:n Nikulan mukaan pidennettyjen aukioloaikojen vapauttaminen on kuitenkin näkynyt.

– Meillä vapauttaminen on tuonut lisätuntien kautta vanhoille työntekijöille lisätyötä. Tammikuussa lisätyötunteja on tullut viikkotasolla tuhansia ja alkuvuoden osalta jopa kymmeniä tuhansia.

Pääsiäisen kolme pyhäpäivää ja lauantai tuovat omat haasteensa työvuorojen aikatauluttamiseen.

– Tässä on nyt alkuvuosi harjoiteltu pitkien aukioloaikojen suhteen. Pääsiäisen osalta on ollut paljon halukkuutta tehdä pyhäpäivinä töitä, mutta toisaalta monet haluavat pitää ne myös vapaana. Pyrimme ottamaan toiveet huomioon ja varmistamaan että osaamista on riittävästi oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Perusesimiestyötä, Nikula linjaa.

Kauppaketjut tarjoavat lisätyötä ensisijaisesti omille osa-aikaisille työntekijöilleen, mutta uusiakin tekijöitä on palkattu.

– Mikäli lisätyötä tulee kaupassa tarjolle esimerkiksi nyt pääsiäisenä, tarjotaan lisätunnit ensisijaisesti nykyisille työntekijöille. Mahdollisista lisärekrytoinneista päätetään kauppakohtaisesti, Keskon Partanen päättää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    4. 4

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    5. 5

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    6. 6

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    9. 9

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    10. 10

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    4. 4

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    9. 9

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    10. 10

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää