Nyrkkitervehdys ja horjuva konsensus – tähänkö tiivistyy Suomen tilanne?

Jos yksi nyrkkitervehdys voi kaataa konsensuksen, pääministeri Sipilä saattoi onnistua, uutistoimisto Reuters aloittaa laajan Suomi-juttunsa.
Miljonääri-pääministerin ja hienoihin pukuihin mieltyneen valtiovarainministerin hymyilevä nyrkkitervehdys on ollut vaikeaa sulateltavaa ammattiyhdistyksille, uutistoimisto Reuters kirjoittaa Suomen taloutta ja politiikkaa kuvaavassa jutussaan.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk), valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) ja työministeri Jari Lindström juhlistivat niin edistystä neuvotteluissa kilpailukykysopimuksesta kolmisen viikkoa sitten.

– Se ei auttanut yhtään, Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Ann Selin kommentoi Reutersille.

Reutersin mukaan konsensuspolitiikka ei ole missään niin suuressa vaarassa kuin Suomessa.

Pitkään Etelä-Euroopan kriisimaita kovistellut Suomi on nyt menettänyt luottoluokitusta ja saanut paimenkirjeen EU-komissiolta, uutistoimisto kirjoittaa ja käy läpi hallituksen aikeiden lisäksi Suomen talouden tuttuja ongelmia: Nokian alamäkeä ja Venäjän-kaupan hiipumista.

– Kukaan meistä ei tiedä, miten saisimme aikaan pitkän aikavälin talouskasvua, taloustieteen professori Markus Jäntti sanoo Reutersin jutun päätteeksi.

Reuters haastatteli myös Arto Annilaa, Helsingin yliopistosta irtisanottua fysiikan professoria.

– Suomi on kadottanut arvonsa, Annila sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi omistaja Venäjältä tai Persianlahdelta? Nesteen työntekijät pelkäävät myyntiä ulkomaille

    2. 2

      Trump käy kalliiksi USA:n matkailualalle – syöksyä jopa 58 %

    3. 3

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    4. 4

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    5. 5

      Töistä jäädään pois yhä useammin mielenterveyden pettäessä – ”Erityisen huolestuttavaa”

    6. 6

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    7. 7

      Ekonomisti: Nyt uskotaan liikaa yksiöiden vetovoimaan – ”Yleensä paikalliset kuplat puhkeavat”

    8. 8

      Porayhtiö haluaa Helsingin pörssin päälistalle

    9. 9

      Puttonen LM:lle: Nesteen osakkeet pitäisi jakaa kansalle

    10. 10

      Liv-, Jim- ja Hero-kanavien lähetykset eivät pimene Soneran verkossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    4. 4

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    5. 5

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    6. 6

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    7. 7

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    8. 8

      Töistä jäädään pois yhä useammin mielenterveyden pettäessä – ”Erityisen huolestuttavaa”

    9. 9

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    10. 10

      Trump käy kalliiksi USA:n matkailualalle – syöksyä jopa 58 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää