Oma raha

Valikko

Oma raha

Japanin autojätit hakevat ekologista ajouraa

Autokaupan mahtimerkki Toyota otti ykköstavoitteekseen ekologiset vaatimukset kestävien autojen valmistuksen.


Japanin autoteollisuus kehittää laajalla rintamalla uusia teknologioita autoilun ilmastovaikutusten keventämiseksi.

– Tärkein tavoitteemme on tehdä autojen tuotannosta ja liikenteestä ekologisesti kestäviä, Toyotan ympäristöteknologisesta kehitystyöstä vastaavan ryhmän johtaja Kasuyoshi Tasaka sanoo.

– Toyotan vahva kannattavuus sallii meidän kehittää useita ratkaisuja autoilun aiheuttamiin ympäristöhaittoihin.

Toyota nousi viime vuonna maailman suurimmaksi autojen myyjäksi.

Monen teknologian kehittäminen antaa Tasakan mukaan Toyotalle mahdollisuuden tarjota kullekin markkinalle parhaat ratkaisut. Japaniksi se on tekki ji, tekki chi, tekki chu – oikeaan aikaan, oikeassa paikassa, oikea auto.

– Esimerkiksi Euroopassa dieselin käytön lisääminen olisi helppo ensiaskel hiilidioksidipäästöjen keventämiseen. Vähemmän kehittyneissä maissa taas polttoainejakelu ja muut rakenteelliset tekijät eivät vielä salli suuria muutoksia. Ajan mittaan kuitenkin biopolttoaineet tarjoavat tropiikissa huomattavia mahdollisuuksia, Tasaka arvioi.

– Uusien ratkaisujen kehitystyön aikana tärkein tavoitteemme on parantaa bensiinimoottoreiden antamaa liikettä suhteessa päästöihin. Autojen keventäminen sekä kaikki kitkan ja ilmanvastuksen pienentäminen kasvattavat yhdellä bensalitralla kuljettavaa kilometrimäärää. Toisaalta moottoritekniikan kehittäminen tehostaa polttoaineen palamista ja vähentää päästöjä.

Polttoainetehokkuus japanilaisautoissa on Japanin autoteollisuuden keskusliiton mukaan jo vuoden 2010 tavoitteen tasolla. Tonnin painoiset henkilöautot kulkevat litralla bensiiniä noin 18 kilometriä ja kaksitonniset 10 kilometriä. Keskimäärin litralla ajaa 15,5 kilometriä.

 – Todellisessa liikenteessä bensalitralla ajaa keskimäärin kymmenisen kilometriä,  kommentoi ympäristöasioiden osaston projektipäällikkö Eishi Ohno.

– Ero johtuu muun muassa ilmastoinnista ja esimerkiksi ruuhkien aiheuttamasta vajaatehosta. Todellisen ja teoreettisen kulutuksen välillä on kuitenkin vahva korrelaatio, ja kulutus kilometriä kohden on vähentynyt selvästi vuosituhannen vaihteen jälkeen.

Eishi Ohno arvioi, että vuoteen 2015 mennessä keskimääräisen henkilöauton on määrä kulkea lähes 17 kilometriä litralla polttoainetta.

Tavoite on hänen mukaansa haasteellinen, vaikka kehitys kulkeekin oikeaan suuntaan.

– On ensiarvoisen tärkeää, että myös liikenteen sujuvuutta edistetään tyhjäkäynnin vähentämiseksi.

Toyota pohtii myös öljyä korvaavia polttoaineratkaisuja. Biopolttoaineiden lisäksi kehitteillä on luonnonkaasuun, aurinko- ja tuulivoimaan sekä ydinvoimaan perustuvia teknologioita.

Markkinoilla ovat jo polttokennoja ja akkuja hyödyntävät hybridiautot, jotka käyttävät bensiinimoottoria vasta yli 20 kilometrin matkoilla. Ensimmäiset hybridinsä Toyota toi markkinoille jo kymmenisen vuotta sitten, ja niiden myynti kääntyi selvään nousuun vuonna 2002.

Hybridien suurin ongelma on ollut sähkön varastointi, akuilta ei juuri jää tavaratilaa. Uudemmissa malleissa akku ladataan auton seisonta-aikana sähköverkosta. Auton ollessa liikkeellä se lataa itseään muun muassa jarrutuksissa syntyvällä kitkaenergialla.

Kilpailijoista hybridimalleja on markkinoille tuonut jo Honda. Mazda puolestaan ilmoitti alkukeväästä, että se saa ensimmäiset hybridinsä myyntiin ensi huhtikuussa alkavalla tilikaudella.

Myös moottoripyöräilijöille on tarjolla Yamahan valmistama hybriditeknologiaa käyttävä pyörämalli.

Autoilun muuttaminen ympäristöystävällisemmäksi ja ekologisesti kestävämmäksi on sekä Toyotan että Hondan edustajien mukaan alan suurin haaste. Molemmat toivovat myös hallituksilta toimia ekotekniikan tueksi.

 – Uudet teknologiat ottavat vasta ensiaskeliaan, ja niitä voi tukea esimerkiksi verotuksen keinoin, arvioi  Hondan ympäristöteknologian pääinsinööri Michio Shinohara.

– Esimerkiksi Lontoossa hybridiautot on vapautettu keskustan ruuhkamaksuista, ja ne maksavat vain kymmenesosan normaalista pysäköintimaksusta. Nämä tekijät ovat edistäneet hybridien menekkiä Britanniassa selvästi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    4. 4

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    5. 5

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Vaarallisin jytky uhkaa 4. joulukuuta – voittaisi Brexitin ja Trumpin

    8. 8

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    9. 9

      Pokémon Go -villitys näkyi Gigantissa - yhden tuotteen myynti kasvoi ylitse muiden

    10. 10

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää