Ylivelkaisuus kiusaa yksinhuoltajia

Ylivelkaisuus on selvitysten mukaan ongelma etenkin lainaa ottaneille yksinhuoltajille, pienituloisille ja vähän koulutetuille, sanoo ekonomisti Seija Parviainen Suomen Pankista.
Parviaisen mukaan lainaa ottaneista yksinhuoltajakotitalouksista 11 prosenttia kokee itsensä ylivelkaiseksi.

– Pienituloisista lainaa hankkineista ylivelkaisena itseään pitää 13 prosenttia, yksinasuvista kuusi prosenttia ja vähän koulutetuista seitsemän prosenttia.

Sen sijaan kahden huoltajan lapsiperheet, jotka ottavat suhteellisesti eniten velkaa, eivät juuri pidä itseään ylivelkaisina. Parviaisen mukaan lainaa ottaneista kahden huoltajan lapsiperheistä vain kaksi prosenttia nimitti itseään ylivelkaisiksi.

Parviainen puhui tänään vakuutusyhtiö Genworth Financialin seminaarissa Helsingissä.

Suomi velkaantumisessa
keskitasoa


– Suomalaisten kotitalouksien velkaantumisaste on noussut viime vuosina, mutta kansainvälisesti katsoen se ei ole vieläkään kovin korkea, muistutti Parviainen.

Kotitalouksilla on Suomessa asunto-, opinto-, kulutus- ja muita velkoja hieman enemmän kuin vuodessa on käytettävissä olevia tuloja. Velkaantumisaste oli Tilastokeskuksen mukaan viime syksynä 101,8 prosenttia.

Eurostatin vuoden 2006 laskelmien mukaan tanskalaisilla kotitalouksilla velkaa on kolme kertaa vuoden käytettävissä olevat tulot, hollantilaisilla kaksi ja puoli, Ruotsissa puolitoista kertaa ja saksalaisilla saman verran kuin suomalaisilla.

Oleellista on Parviaisen mielestä se, että miten velkaantuminen on jakautunut kotitalouksien kesken.

– Noin 20 prosenttia kotitalouksista vastaa noin 80 prosentista kotitalouksien veloista. Sen sijaan 51 prosentilla kotitalouksista ei ole lainkaan velkaa. Asuntolainaa kotitalouksista on noin 30 prosentilla, hän kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    7. 7

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    8. 8

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    9. 9

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    9. 9

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    10. 10

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää