Oma raha

Valikko

Oma raha

Katso paljonko pomosi tienaa

Moni kadehtii esimiehensä palkkaa. Toisinaan siihen voi olla syytä – aina ei. Joillain aloilla esimiehet tienaavat vain hieman alaisiaan enemmän, kun toisilla pomot voivat ansaita moninkertaisesti sen mitä alaisensa. Asiantuntija muistuttaa, että esimiehille maksetaan osaamisen lisäksi myös vastuusta, stressistä ja 24 h -valmiudesta. Katso yli 200 pomoammatin palkat.
Johtajien ja päälliköiden palkkaus on kirjavaa. Pörssiyhtiöissä ja yksityisillä aloilla toimitusjohtajat ja muut ylimmät johtajat ansaitsevat viisinumeroisia palkkoja melko yleisesti. Muilla tällaiset ovat melko harvinaisia.

Taloussanomien Tilastokeskukselta, Elinkeinoelämän keskusliitosta ja Kirkon tiedotuskeskuksesta keräämistä vuoden 2009 kokonaiskeskiansioista ilmenee, että johtavassa asemassa olevien lääkäreiden kuukausiansiot nousevat parhaimmillaan 10 000 euron paikkeille. Tällaisia summia saavat muun muassa klinikkaryhmän johtaja ja johtajaylilääkäri.

Myös sairaanhoitopiirin johtaja ansaitsee keskimäärin hieman enemmän kuin maakuntajohtaja, kaupunginjohtaja ja apulaiskaupunginjohtaja.

Yrityksissä johtajat sopivat palkkansa työnantajansa kanssa. Paitsi palkkaa, he saavat usein myös bonuksia tai optioita tai lisäeläkkeitä. Nämä eivät näy heidän tilastoansioissaan. Sen sijaan ansioissa näkyvät kaikki säännölliset tulot kuten mahdolliset ikä- tai vuorolisät.

Kunnissa ja valtiolla palkkajakauma on paljon jähmeämpi kuin yksityispuolella. Silti esimerkiksi kunnanjohtajien palkoissa on iso haitari. Mitä alemmas hierarkiassa mennään, sitä tarkemmin julkisella sektorilla noudatetaan palkkataulukoita.

Päällikkö saa palkkaa
vastuusta ja stressistä


Esimiehet saavat parempaa palkkaa kuin alaisensa. Lakimies Riikka Tella Tekniikan Akateemisten liitosta sanoo, että päälliköille maksetaan vastuusta. Myös työn vaativuus ja siihen tarvittava asiantuntemus nostavat palkkaa.

Ylimmän johdon tehtäviin ei sovelleta työaikalakia eli johtajat eivät saa erikseen ylityökorvauksia. Paitsi jatkuvaa tavoitettavuutta, heiltä voidaan vaatia myös yhteydenpitoa sidosryhmiin esimerkiksi iltaisin ja viikonloppuisin.

– Sidottuisuuden täytyy näkyä palkassa. 

Päälliköille maksetaan myös stressistä.

– Eikä varmaan tarpeeksi. Jos mahdollista, moni varmaan pudottaisi stressitasoa palkan mukaiseksi, Tella sanoo.

Hallinnosta ja taloustaidosta
maksetaan eniten


Tilastot paljastavat yhteiskunnan arvomaailman. Hallinto-, talous- ja lakiasioita hoitavat kuuluvat niin ikään eniten ansaitseviin. Yli 7 000 euron ansioille pääsevät teollisuudessa työskentelevät laki-, vero- ja muiden asioiden johtajat, pankinjohtajat, kuntien palveluksessa olevat toimitusjohtajat, laamannit. (Katso tarkemmat tiedot yli 200 esimiesammatin palkoista jutun lopussa olevasta taulukosta.)


Osto- ja myyntijohtajat ja laskennan johtajat ansaitsevat yrityksissä ja teollisuudessa keskimäärin noin 6 000 euroa. Kuntien talousjohtajien ansiot ovat vajaa 1 000 euroa vähemmän.

Väliportaan päälliköt saavat jo selvästi vähemmän kuin esimiehensä. Esimerkiksi pankeissa esimiehet ja asiantuntijat ansaitsevat vajaat 4600 euroa. Heidän alaistensa eli pankkitoimihenkilöiden ansiot ovat hieman alle suomalaisten keskiansion eli noin 2 700 euroa kuukaudessa.

Rehtorien palkat vaihtelevat. Korkeakoulun johtaja voi päästä yli 7000 euron ansioille, mutta peruskoulun rehtorien ansiot ovat vähintään 2 000 euroa pienemmät eli suunnilleen samansuuruiset kuin sivistystoimen johtajien tienestit.

Alan rivityöntekijän eli opettajan palkka on kytköksissä oppilaitokseen ja tehtävään. Esimerkiksi ensimmäisen luokan opettaja ansaitsee 2 700 euroa kuukaudessa, lehtorin nimikkeellä olevat aineopettajat noin tuhat euroa enemmän.

Kunnissa päälliköt
eivät rikastu



Entisaikaan tietotekniikkaväki sai huippupalkkoja. Tekniikan arkipäiväistyttyä myös palkat ovat arkipäiväistyneet, joskin työpaikoissa ja tehtävissä on eroja.

Yrityksessä työskentelevä atk-johtaja ansaitsee 5 500 euroa, teollisuudessa työskentelevä erityisasiantuntija 4 400 ja käytön ja huollon esimiehet noin 3 700 euroa kuukaudessa. ATK-tukihenkilön ansiot jäävät tuhat euroa pienemmiksi.

Vaikka lääkärit ja hammaslääkärit ovat ansaintatilaston kärkijoukkoa, muu hoitoväki ei ole. Johtava hoitaja ja psykologi ansaitsevat noin 3 600, osastonhoitaja vajaa 3 300 euroa kuukaudessa. Perushoitajan ja työterveyshoitajan palkat liikkuvat 2500 euron molemmin puolin.

Jos työskentelet matalapalkka-alalla, esimiehesikään ei todennäköisesti ole huipputuloinen. Esimerkiksi kunnan vanhustyön johtaja ansaitsee noin 3 300 euroa kuukaudessa. Kunnan esimiehistä löytyy myös muita alle keskituloisia. Esimerkiksi johtava maatalouslomittaja ansaitsee 2 278 euroa; kahdeksan euroa enemmän kuin alaisensa.

Lomittajiakin vähemmän eli noin 2 200 euroa kuukaudessa ansaitsevat ruokapalvelujohtajat jotka vastaavat esimerkiksi koulujen ja päiväkotien keittoloista. Suurtalouskokit ja keittäjät saavat vajaa sata euroa vähemmän.

Kunnissa siivoustyönjohtajan ansiot ovat vajaa 2 500 euroa, siivoojien 1 600–1 900 euroa kuukaudessa.

Johtavat lääkärit ja talousammattilaiset ansaitsevat eniten
Johtajien ja esimiesten palkkoja

AmmattinimikeKokonaisansio €/kkAla/työnantaja
Klinikkaryhmän johtaja10 363kunta
Johtajaylilääkäri9 753kunta
Sairaanhoitopiirinjohtaja8 914kunta
Apulaiskaupunginjohtaja8 645kunta
Osastonylilääkäri8 627kunta
Maakuntajohtaja8 576kunta
Kaupunginjohtaja8 460kunta
Ylijohtaja8 004valtio
Johtava ylilääkäri7 901kunta
Laki- ,vero yms. asiain johtaja7703teollisuus
Valiokuntaneuvos7 377valtio
Johtaja7271pankki
Laamanni7 263valtio
Johtava ylihammaslääkäri7 102kunta
Rehtori7 054valtio
Rahoitusjohtaja7 037kunta
Toimitusjohtaja7 031kunta
Verojohtaja6 750valtio
Kihlakunnanvouti6 749valtio
Ylihammaslääkäri6 713kunta
Osastopäällikkö6 516valtio
Eversti6 450valtio
Ylilääkäri6 414valtio
Markkinointijohtaja6372teollisuus
Tietohallintojohtaja6 372valtio
Hallintojohtaja6 372valtio
Ulkoasiainneuvos6 290valtio
Johtaja6 287valtio
Professori6 222valtio
Talousjohtaja6 180valtio
Tutkimusprofessori6 136valtio
Osto- ja myyntijohtaja6100yks.palvelut
Laskennan johtaja6052yks.palvelut
Tietohallintojohtaja6039teollisuus
Vientijohtaja6035teollisuus
Finanssineuvos6 011valtio
Työterveyslääkäri5 969kunta
Myyntijohtaja5963teollisuus
Opetustoimenjohtaja5 962kunta
Lennonjohtaja5 961liikenne
Kunnanjohtaja5 919kunta
Sosiaali- ja terveystoimen johtaja5 892kunta
Esittelijäneuvos5 874valtio
Apulaispoliisipäällikkö5 850valtio
Terveyskeskuslääkäri5 819kunta
Tutkimusjohtaja5 797valtio
Hovioikeudenneuvos5 703valtio
Esiupseeri5 666valtio
Terveyskeskushammaslääkäri5 659kunta
Muutosjohtaja5 655kunta
Hallitusneuvos5 576valtio
Johtava julkinen oikeusavustaja5 543valtio
Lainsäädäntöneuvos5 540valtio
Atk-johtaja5534yks.palvelut
Johtava tilintarkastaja5 499valtio
Markkinointijohtaja5462yks.palvelut
Johtava tuloksellisuustarkastaja5 456valtio
Johtava tutkija5 427valtio
Käräjätuomari5 423valtio
Henkilöstöjohtaja5361yks.palvelut
Osastonjohtaja5 352valtio
Ympäristöneuvos5 350valtio
Laki-, verotus- yms. erityisasiantuntija5287teollisuus
Tieinsinööri5 256valtio
Laboratorionjohtaja5 222valtio
Rikostarkastaja5 215valtio
Suunnittelupäällikkö5 205valtio
Talousjohtaja5 201kunta
Varttunut tutkija5 195valtio
Oikeudellinen esimies5179yks.palvelut
Valmistus- tai käyttöjohtaja5168teollisuus
Rahoituksen- ja sijoituksen erityisasiantuntija5121teollisuus
Johtaja5 086kunta
Tarkastuseläinlääkäri5 041valtio
Toimialajohtaja5 008valtio
Henkilöstöpäällikkö5 008valtio
Apulaisjohtaja5 008valtio
Rehtori4 968kunta
Kihlakunnansyyttäjä4 958valtio
Yläasteen koulun rehtori4 948kunta
Yksikönpäällikkö4 933valtio
Pääsihteeri4 910valtio
Kaupunginsihteeri4 887kunta
Neuvotteleva virkamies4 884valtio
Palvelujohtaja4 868kunta
Hallintojohtaja4 868kunta
Koulutusjohtaja4 861kunta
Tietohallintopäällikkö4 854valtio
Sivistystoimen johtaja4 827kunta
Yli-insinööri4 805valtio
Ylikomisario4 774valtio
Komisario4 715valtio
Perusturvajohtaja4 695kunta
Tietopalvelupäällikkö4 657valtio
Työ- ja elinkeinotoimiston johtaja4 650valtio
Henkikirjoittaja4 617valtio
Sisäisen tarkastuksen erityisasiantuntija4609teollisuus
Lähetystöneuvos4 607valtio
Vientimyynnin erityisasiantuntija4599teollisuus
Asianvalvoja4 594valtio
Esimies ja asiantuntija4583pankki
Apulaisrehtori4 566kunta
Toimistopäällikkö4 553valtio
Tekninen johtaja4 551kunta
Atk-suunnittelun esimies4548yks.palvelut
Järjestelmäpäällikkö4 547valtio
Tutkimuksen erityisasiantuntija4535teollisuus
Tiedotuksen erityisasiantuntija4528teollisuus
Taloushallinnon erityisasiantuntija4516teollisuus
Kehittämispäällikkö4 515valtio
Henkilöstöhallinnon erityisasiantuntija4484teollisuus
Projektinjohtaja4 474kunta
Henkilöstöpäällikkö4 469kunta
Peruskoulun ala-asteen rehtori4 468kunta
Viestintäpäällikkö4 428valtio
Ylimerivartija4 425valtio
Ylihoitaja4425yks.palvelut
Teknologia-asiantuntija4 419valtio
Upseeri4 402valtio
Atk:n tieto-ja teleliikenteen erityisasiantuntija4392teollisuus
Koulutuspäällikkö4 368kunta
Jaostopäällikkö4 324valtio
Sosiaalijohtaja4 316kunta
Kehittämispäällikkö4 313kunta
Tietohallintopäällikkö4 251kunta
Kihlakunnanulosottomies4 237valtio
Laboratoriopäällikkö4 220valtio
Toimialapäällikkö4 217valtio
Palopäällikkö4 216kunta
Erikoisupseeri4 174valtio
Tutkijainsinööri4 157valtio
Kirkkoherra4 113kirkko
Hallintopäällikkö4 111kunta
Talouspäällikkö4 090valtio
Ylihoitaja4 085kunta
Laskennan esimies4083yks.palvelut
Koulutuspäällikkö4 072valtio
Kunnossapitopäällikkö4 052kunta
Lakimies4 048valtio
Opintoasiainpäällikkö4 039valtio
Palvelupäällikkö4 027valtio
Viestintäpäällikkö4 026kunta
Markkinoinnin esimies4021yks.palvelut
Myynnin esimies4018yks.palvelut
Ulkoasiainsihteeri4 000valtio
Palomestari3 886kunta
Liikenne-esimies3884yks.palvelut
Ylikonstaapeli3 878valtio
Veroasiantuntija3 856valtio
Talouspäällikkö3 850kunta
Rikosylikonstaapeli3 819valtio
Vanhempi verotarkastaja3 806valtio
Tutkimus- ja suunnitteluesimies3788yks.palvelut
Henkilöstöesimies3784yks.palvelut
Projektipäällikkö3 779valtio
Vakuutusoikeussihteeri3 765valtio
Käyttöpäällikkö3 765kunta
Kaavoitusarkkitehti3 753kunta
Toimistopäällikkö3 751kunta
Atk-järjestelmäpäällikkö3 741valtio
Koulutusesimies3732yks.palvelut
Atk-käytön esimies3725yks.palvelut
Tutkimuskoordinaattori3 691valtio
Vanhempi merivartija3 684valtio
Atk-huollon esimies3659yks.palvelut
Yliaktuaari3 654valtio
Johtava hoitaja3 654kunta
Yksikön johtaja3 629kunta
Tulliylitarkastaja3 627valtio
Hotellipäällikkö3625yks.palvelut
Työpäällikkö3 618kunta
Opistoupseeri3 615valtio
Palvelupäällikkö3 608kunta
Apulaistoimistonjohtaja3 580valtio
Projektipäällikkö3 541kunta
Rakennusmestari3 523valtio
Ylirajavartija3 520valtio
Huolintaesimies3516yks.palvelut
Vankeinhoitoesimies3 475valtio
Ylivartija3 471valtio
Päivähoidon johtaja3 446kunta
Johtava sosiaalityöntekijä3 436kunta
Paloesimies3 384kunta
Vanhustyön johtaja3 342kunta
Osastonhoitaja3 260valtio
Vanhempi konstaapeli3 251valtio
Konttoripalvelun esimies3219yks.palvelut
Rakennusmestari3 138kunta
Apulaisosastonhoitaja3 109kunta
Ruokapalvelupäällikkö3 037kunta
Talouspäällikkö2 995kirkko
Ravintolapäällikkö2976yks.palvelut
Ylipalomies2 948kunta
Tullaaja, huolintatyönjohtaja2909yks.palvelut
Varastoesimies2908yks.palvelut
Päiväkodin johtaja2 903kunta
Kunnaneläinlääkäri2 899kunta
Palveluesimies2 898kunta
Osastonjohtaja2 851kunta
Myymälänhoitaja2850yks.palvelut
Johtava ohjaaja2 846kunta
Vastaava sairaanhoitaja2 829kunta
Johtava työvoimaneuvoja2 828valtio
Keittiöpäällikkö2809yks.palvelut
Ravintolapäällikkö2 612kunta
Ravitsemistyönjohtaja2 603valtio
Vastaanottopäällikkö2589yks.palvelut
Ravitsemispäällikkö2 554kunta
Hovimestari2495yks.palvelut
Siivoustyönjohtaja2 471kunta
Vuoromestari/vuoropäällikkö2378yks.palvelut
Johtava maatalouslomittaja2 278kunta
Työnohjaaja, siivoustoimessa2 225kunta
Ruokapalveluesimies2 206kunta
Lähde: Tilastokeskus, Kirkon työmarkkinalaitos ja Elinkeinoelämän keskusliitto


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    5. 5

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    6. 6

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    9. 9

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    10. 10

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    7. 7

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    8. 8

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    9. 9

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    10. 10

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää