Raha kannustaa alaista vähiten, uskoo pomo

Johtajien mielestä alaista kannustaa enemmän työssä kehittymisen mahdollisuudet ja esimiehen palaute kuin raha. Yrityksissä kuitenkin suositaan rahallisia kannusteita.


Monet johtajat kokevat, ettei heillä ole tarpeeksi aikaa yksilön johtamiseen. Tuoreessa selvityksessä haarukoitiin 22 johtajan näkemyksiä siitä, miten alaisten kykyjä voidaan tunnistaa ja kehittää.

Kaksi kolmesta vastaajasta oli sitä mieltä, että heillä on aivan liian vähän tai melko vähän aikaa yksilön johtamiseen. Joka kolmannella oli mielestään toimiva järjestelmä kyvykkyyksien johtamiseen, mutta vain harvalla se toimi hyvin tai erittäin hyvin.

Johtajien mielestä alaisia kannustaa parhaiten kehittymismahdollisuudet ja esimiehen palaute. Viidestä tekijästä rahalliset kannusteet olivat johtajien mielestä vähiten kannustavia. Siitä huolimatta kannustejärjestelmät painottuivat rahaan.

Johtajat arvioivat, että kyvykkyyksiä olisi arvioitava säännöllisesti ja kehittymisen seurantaa parannettava. Henkilökohtaista palautetta pitäisi antaa rohkeammin.

Konsulttiyritys MMC selvitti keväällä noin sadan johtajan näkemyksiä, joita syvennettiin syksyllä pienemmällä joukolla. Vastaajista valtaosa kuului yritysten ylimpään johtoon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    6. 6

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    9. 9

      Euroopan pörssit lähtivät nousuun Italian vaalituloksen jälkeen

    10. 10

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää