Kun työt lisääntyvät, vain perhe joustaa

Nykypäivän työntekijä ymmärtää vapaa-ajan virkistysten, kavereiden ja levon merkityksen – jopa niin hyvin, että kun työt lisääntyvät, vain perhe joustaa.


Kun työn määrä kasvaa, suomalainen työntekijä nipistää ajan perheeltä ja läheisiltä. Harrastuksiin, lepoon, mediaan tai ystäviin käytetystä ajasta ei olla yhtä valmiita tinkimään, verkkopalvelu Reflectin tekemä kysely kertoo.

Perheeseen käytetty aika näyttää vähenevän lähes samassa suhteessa kuin työnteko lisääntyy.

Työntekijät haluaisivat kuitenkin ylipäänsä vähentää työntekoa. Nykyisin töissä kulutetaan vähän yli 40 tuntia, tavoitteena olisi noin 35 tuntia.

Kyllä näistä tuloksista varmaan jokainen perheellinen tuntee piston sydämessään, Reflectin toimitusjohtaja Oula Järvinen sanoi tiedotteessa.

Henkilöstöpalveluyhtiö HRM Partnersin omistama Reflect kerää ajankäyttöön ja työelämän arvoihin liittyvää tietoa verkkopalvelussaan. Tiedot perustuvat palvelun käyttäjien arvioon. Käyttäjät edustavat useiden toimialojen henkilöitä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    3. 3

      Kelan ruuhkista jo lähes sata kantelua oikeusasiamiehelle

    4. 4

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    5. 5

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    6. 6

      Kiirettä pitää, koska kiire on statusta

    7. 7

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    8. 8

      Ohjelmistotalo palkkaa sata Turkuun: ”Turus on tarjol selvästen kaikkest enempi ossamist”

    9. 9

      Vienti supistui joulukuussa kolme prosenttia

    10. 10

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    9. 9

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää