Hienostelu hiipii Saksankin olutkulttuuriin

Näkökulma
Oktoberfestillä Münchenissä aukeaa taas parin viikon kuluttua olviretkeläisten taivas, jossa oluen ryystämisellä ei ole rajoja. Maailman suurin kansanjuhla ei silti vaikuta siihen, että oluen arkikulutus vähenee Saksassakin. Litrakulutuksen rinnalle tulee olutkulttuurilla snobbailu.


Massakulutuksen vastapainoksi Saksassakin on kehittymässä oluen maistelu, merkkien rankkaaminen ja hienosteleva kulutus. Se tosin on täällä vasta lieveilmiö. Olutmerkkiä, panimoa ja juoman makua merkittävämpi asia on Saksassa edelleenkin kapakan, olutpuutarhan tai ravintolan viihtyvyys ja seuranpito.

Olut juhlajuomana ei virtaa vain Münchenissä, vaan loppukesän ja alkusyksyn kansanjuhlissa kaikkialla ympäri eteläistä Saksaa. Ja näissä tilaisuuksissa, kuten kotikaupunkini Augsburgin Plärrerillä, anniskellaan paikallisia oluita huomattavasti edullisemmin kuin Oktoberfestillä, jossa hinnat ovat karanneet käsistä.

Oktoberfestin vetovoimaa eivät tunnu enää säätelevän lainkaan hinnat, vaan pelkät fyysiset rajat. Todelliset fanit ja pyhiinvaeltajat ovat taaskin mukana hinnalla millä hyvänsä. Ja varanneet  paratiisipaikkansa hyvissä ajoin, usein jo vuotta ennen tapahtumaa – ja varanneet jo toipumislomankin sen päälle.

Tässä vaiheessa syyskuuta lennot, hotellit sadan kilometrin säteellä ja juhlatelttojen istumapaikat ovat olleet jo kauan sitten täyteen varattuja. Markkinarakona on enää valoisan päivän olviretket. Juhla-alueella ja teltoissa on vielä vähän tilaa aamulla ja iltapäivällä, ennen kuin istumapaikkojen varaukset tulevat voimaan.

Aamulla Heidelbergistä, Mannheimista tai Frankfurtista, 300–400 kilometrin päästä matkustaneet olviretkeläiset olutkoreineen ovat jo Augsburgin kohdalla hyvässä nousuhumalassa. Samat porukat palaavat junilla sitten illansuussa Münchenistä takaisin kotiinsa, useimmat entistäkin hilpeämpinä ja kovaäänisempinä.

Kympin tuoppihinta ja
paikansaanti arpapeliä


Oktoberfestille varattu alue sijaitsee ihan Münchenin keskustassa, Theresienwiesellä. Se on 34,5 hehtaaria suuri kenttä, joka on suurimman osan vuotta tyhjillään. Juhlan aikana tänne ahtautuu kahden viikon aikana 6–7 miljoonaa kävijää, jotka juovat yli seitsemän miljoonaa Massia olutta.

Jokavuotisena puheenaiheena ovat Massin eli noin litran olutuopin, tai grillikanan, sianpotkan tai maailmanpyörällä ajelun hinnat. Tuoppi on täällä ilmeisestikin aina hintansa väärti, jo ikään kuin pääsymaksuna. Se on kallistunut jo lähes kymmeneen euroon. Muualla lähiseudun kansanjuhlissa se voi maksaa noin puolet tästä.

Tänä vuonna suurinta ärtymystä paikallisissa ihmisissä on aiheuttanut  kaupungin päätös rajoittaa istumapaikkojen ennakkotilauksia yhteensä 75 000:lla paikalla. Useampi satunnainen kävijä voi nyt saada vielä spontaanisti paikan, kun taas moni perinteinen illanistuja sadattelee  väliinputoajan osaansa.

Etukäteen varattaviin paikkoihin ja loošehin liittyy tärkeä paikallinen perinne. Monet firmat nimittäin tulevat tänne henkilökuntineen juhlimaan ja puhumaan asioita halki. Oktoberfestin ihme suomalaisittain on kuitenkin siinä, ettei kännääminen johda kärhämöihin, ruumiista puhumattakaan.

Tarjonnassa jylläävät
suuret panimot


Oluen maistelijat löytävät täältä valikoiman vain paikallisten suurpanimoiden olutta. Sitä saadaan InBeviin kuuluvilta Löwenbräulta ja Spatenilta, Heinekenille ja Schörghuberille kuuluvilta Hacker&Pschorrilta ja Paulanerilta, Baijerin osavaltiolle kuuluvalta Hofbräuhausilta sekä paikalliselta perheyritys Augustinerilta.

Nämä panimot ovat hallitsevassa asemassa myös paikallisten olutkapakoiden ja Biergarteneiden anniskelussa. Asemansa ne ovat sementoineet jo kiinteistöjen omistuksen kautta. Panimot antavat omistamansa olutravintolat franchisingia muistuttavalla tavalla pehtooreiksi kutsuttavien vetäjien hoitoon.

Münchenin suppea oluttarjonta voi hämmästyttää niitä suomalaisia, jotka kotona ovat tottuneet monipuoliseen ja kansainväliseen valikoimaan. Täällä suurimmassa osassa olutpaikkoja ei saa kuin vain yhden ja ainoan panimon tuotteita. Eikä siitä valiteta.

Täkäläinen olutkulttuuri on ennen kaikkea mukavaa ja mutkatonta seurustelukulttuuria. Oikeasta "olutkulttuurista" on alettu puhua oluen kotimaassa vakavammin vasta tällä vuosituhannella, vähän samaan tapaan kuin Suomessakin – mutta saman tien vähän pidemmällekin mennen.

Saksassa on nimittäin syntynyt uusi ammattikunta, Biersommelier'it. Nimitys on omaksuttu viinialalta ja viittaa vastaavaan olutta koskevaan asiantuntemukseen. Tällaisia oluen asiantuntijoita alettiin kouluttaa Münchenin lähellä Gräfelfingissä sijaitsevassa Doemens Akademiessa vuonna 2004.

Olutsnobbailu on vasta nyt
pääsemässä esiin


Uuden ammattikunnan asema ravintola-alalla on vielä vakiintumaton, mutta se valaa innolla uskoa keskuudessaan. Doemens Akademie järjestää kouluttamilleen Biersommeliereille taas, vähän ennen Oktoberfestiä Münchenissä drinktec-messujen yhteydessä, jo kolmannen kerran oluen maistelun maailmanmestaruuskisat.

Biersommelierit ovat itse panneet alulle uudenlaisia oluen anniskelu- ja ravintolahankkeita. Näistä kunnianhimoisimpia on Bernhard Sitterin kotipaikalleen Ala-Baijerissa perustama maailman ensimmäinen Bier- und Wellness -hotelli, jossa tarjolla on paitsi maailman oluiden opastettua maistelua, myös olutkylpyä.

Saksalaisoluen varsinainen sydänalue on kuitenkin Nürnbergistä kaakkoon sijaitseva frankkialue Ober-Franken, jossa on laskettu maailman suurin panimotiheys. Täällä ollaan ylpeitä vielä 1000 eri oluesta ja yli 200 paikallisesta panimosta, joihin organisoidaan olviretkeläisille kiertokäyntejä.

Ei vain se määrä, vaan myös laatu. Vihjeeksi myös erinomainen Saksan humalamuseo Wolnzachissa, Hallertaun humalanviljelyalueen sydämessä noin 60 kilometrin päässä pohjoiseen Münchenistä. Täällä pääsee maistelemalla tutustumaan siihen, miten eri humalalajikkeet vaikuttavat osaltaan oluen makuun.

Jussi Tuormaa

Jussi Tuormaa on saksalaistunut suomalaistoimittaja, joka on asunut eteläisessä Saksassa 1990-luvulta asti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Ohjelmistotalo palkkaa sata Turkuun: ”Turus on tarjol selvästen kaikkest enempi ossamist”

    3. 3

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    8. 8

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    9. 9

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    10. 10

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    4. 4

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    5. 5

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    6. 6

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    9. 9

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää