Tuleeko talvi tänä vuonna ollenkaan Saksaan?

Näkökulma
Saksalaiset ovat innokkaita laskettelijoita ja hiihtäjiä, mutta lämpimät talvet uhkaavat talvimatkailua. Hinnatkin ovat nousussa.


Talvi ei ole enää mikään itsestäänselvyys Saksassa. Alavien maiden Pohjois-Saksassa eletään jo pitkää synkkää syksyistä, kevääseen saakka kestävää lumetonta tai loskaista aikaa. Etelässä alppien tuntumassa voi vielä toivoa lyhyttä, mutta kunnon lumista talveakin. Murtomaahiihto säilyy täälläkin onnen kauppana, mutta laskettelijoille on tarjolla myös takuuvarmoja hiihtorinteitä.

Toivossa on kuitenkin hyvä elää: Vapaa-ajan valttikortit ovat nimenomaan talven ansiosta yhä vahvemmin etelässä. Matkailuala hyötyy täällä kaikkien eri vuodenaikojen vetovoimasta ja sen myötä kapasiteettinsa erinomaisesta käyttöasteesta. Täällä pärjäävät vielä perheyrityksetkin, jotka voivat tarjota palveluksiaan edullisesti. Toisaalta myös kalliit hiihtokeskukset luksushotelleineen kasvavat.

Vastaavasti vapaa-ajan kakkosasuntojen hinnat ovat jatkuvasti nousseet Etelä-Saksan matkailualueilla, puhumattakaan rajan toisella puolella sijaitsevista vapaa-ajan keskuksista Itävallassa ja Sveitsissä. Niihinhän suuntaavat usein myös saksalaiset matkailijat, kun korkeammat vuoret ja ylängöt takaavat kotoisia varmemmat hiihto-olosuhteet.

Talvimatkailijat hakevat kohteistaan – varsinkin jos hiihto-olosuhteet eivät ole kohdallaan tai varmoja – monenlaista menoa ja ohjelmaa: kylpylöitä, kasinoita, diskoja, shoppailua, rekiajelua tai gourmet-ravintoloita. Tendenssinä matkailukohteissa on vastaavasti niiden laajentuminen ja yhdistyminen, tai ainakin laskettelurinteiden ja/tai latujen määrän ja pituuden kasvu.

Kansanurheilusta tulee kalliimpaa

Saksassa laskettelusta on puhuttu kansanurheiluna. Murtsikka taas on leimallisesti ikääntyneiden ja urheilullisempien kansalaisten laji. Matkailukeskusten mammuttikehitys on kuitenkin johtanut paradoksaalisesti siihen, että laskettelua on alettu pitää kustannustensa puolesta yhä elitistisempänä. Sen harrastajia palvellaan paremmin, mutta he saavat myös maksaa enemmän.

Vaativa vapaa-ajan laskettelija, joka tulee paikalle harva se viikonloppu, ei halua hukata aikaansa paikasta toiseen siirtymiseen varsinkaan jalan tai jonottamiseen hisseillä. Hän ei liioin halua lasketella päivän aikana toista kertaa samaa rinnettä, vaan haluaa päästellä rinteitä alas koko ajan vaihtelevia reittejä. Puhumattakaan hänen après ski- ja hi-life-tarpeistaan hiihtopaikkakunnalla.

Täällä on alettu jopa olla huolissaan jälkipolvesta ja perheistä lapsineen, joille ei enää löytyisi edullisia hiihtopaikkakuntia ja rinteitä. Näitä huolia voi pitää vielä vähän liioiteltuina. Varsinkin suomalaiset voivat olla hämmästyneitä, miten edullisesti täällä voi harrastaa hiihtoa matkakuluineen, lentoineen ja vuokra-autoineen kaikkineen. Tämä onnistuu edullisissa perhemajoituksissa ja pienemmillä paikkakunnilla.

Suomalaisille talvituristeille Saksan-reitti kulkee yleensä Münchenin kautta ja sieltä joko saksalaisiin lomakeskuksiin tai rajan yli Itävaltaan tai Sveitsiin. Täkäläisistä paikoista tunnetuimpia ovat Garmisch-Partenkirchen ja Oberstdorf. Edellinen tunnetaan Suomessakin paitsi uudenvuoden mäkikisasta myös maan korkeimmasta vuorenhuipusta, Zugspitzestä (2962 metriä). Kun se on ensisijaisesti laskettelupaikkakunta, niin jälkimmäinen tarjoaa myös hyvät ladut, kunhan vain lunta riittäisi. Ei riittänyt viime talvena, eikä vielä alkuunkaan tänäkään talvena.

Garmischin ja Oberstdorfin ongelma nykyilmastoissa on niiden liian alhainen sijainti (700 ja 800 metriä merenpinnan yläpuolella). Murtsikan harrastajien on hakeuduttava yhä korkeammalla sijaitseville paikkakunnille.

Garmischin tapauksessa täytyy vain jatkaa matkaa toistakymmentä kilometriä etelään, pieneen Klaisin kylään, joka on 950 metrin korkeudessa. Täällä voi löytää erinomaiset ladut, kun pari sataa metriä alempana niityt viheriöivät. Seuraava varmempi etappi on sitten jo Itävallan puolella, Leutaschissa ja Seefeldissä (1200 metriä), joilla on yhteinen latuverkosto.

Pienemmiltä paikkakunnilta ja perhehotelleista voi löytää majapaikan puolihoidollakin alle satasella. Kaupan päällisiksi voi saada isäntä- ja emäntäväeltä erinomaista paikallistuntemusta ja yleensä myös rauhallisen ympäristön. Jos kuitenkin haluaa enemmän Halligallia, kaikenlaista iloista ja sosiaalista menoa, pitää hakeutua isommille paikkakunnille ja isompiin lomakeskuksiin.

Yhä useampi hankkii kakkosasunnon

Isommilta talvilomapaikkakunnilta on tullut yhä suositummaksi hankkia kakkosasunto niin talveksi kuin vaikka koko vuodeksikin: pyöräilyyn ja vaeltamiseen huhtikuusta marraskuulle, vesillä liikkumiseen ja vuoristokiipeilyyn kesäkuusta syyskuulle. Tai sijoitukseksi. Neliöhinnat ovat nousseet Garmischissa viiden prosentin vuositahtia. Uusien huoneistojen lähtöhinta on nykyisin 5 000 eurosta eteenpäin.

Muissa saksalaisissa talvilomakohteissa, kuten Berchtesgadenissa tai Oberstdorfissa, neliöhinnat ovat huomattavasti alempia. Mutta ihan omaa luokkaansa ne ovat sitten naapurimaiden alppialueiden arvostetuimmissa kohteissa: Itävallassa Kitzbühelissä ja Arlbergin Zürs'ssä yli 10 000 euroa neliöltä ja Sveitsissä Crans-Montanassa ja Zermattissa jo 15 000 euroa.

Talvilomakeskuksilla on käynnissä keskinäinen, darwinistinen kisa, jossa pienempien on vaikea pitää pintansa. Tämä johtuu paitsi taloudellisista syistä myös yhä enemmän luonnonolosuhteista. Alle tuhannen metrin korkeudella sijaitsevien keskusten ja paikkakuntien lupaukset murtomaahiihdosta tai laskettelijoiden talvitunnelmista myös illanvietoissa eivät ole enää uskottavia ilmastomuutoksessa.

Tänä vuonnakin täällä eteläisessä Saksassa on saatu odottaa lunta kauan. Kevään kasvit ja kukat yrittävät jo pyrkiä esiin. Viime vuonna lunta saatiin tavanomaiseen tapaan jo marraskuun lopulla, mutta sen jälkeen vain lyhyissä jaksoissa. Nyt toivotaan, jospa tilastollisesti aina kylmimmäksi kuuksi mitattuna helmikuuna sentään päästäisiin täälläkin vielä kokemaan oikea talvi!

Jussi Tuormaa

Jussi Tuormaa on saksalaistunut suomalaistoimittaja, joka on asunut eteläisessä Saksassa 1990-luvulta asti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Ekonomisti löi huutomerkin luottamuslukuihin – ”Kasvukausi käsillä”

    9. 9

      New York Times: Yhdysvaltojen talous ei kasva Trumpin lupaamaa tahtia

    10. 10

      Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    8. 8

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    9. 9

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    10. 10

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää