Asunnon osakekirjan säilytys kallistui Nordeassa – jopa +200 %

Nordean pienimmän tallelokeron vuosimaksu nousi vuoden vaihteessa 200 prosenttia monilla asiakkailla.
Nordea-pankki siirtyi vuoden alussa tallelokeroiden vuosihinnoittelusta kuukausihinnoitteluun ja korotti samalla tallelokeroiden hintoja jopa rajusti. Vuosihinnat kallistuivat 8–200 prosenttia asiakastasosta ja tallelokeron koosta riippuen.

Kaikkein eniten kallistuivat pienimmät tallelokerot. Sellaisissa pankin asiakkaat tavallisimmin säilyttävät asunto-osakekirjojaan sen jälkeen, kun asuntolaina on maksettu pois. Asunto-osakekirja on nykyisin ainoita arvopapereita, joita ei ole sähköisessä muodossa.

Muita tallelokerossa yleisesti säilytettäviä papereita on esimerkiksi testamentit, edunvalvontavaltakirjat ja auton luovutustodistukset.

Nordea perustelee reippaita hinnankorotuksia vuokrien nousulla ja sillä, etteivät tallelokerot kuulu enää pankin liiketoiminnan keskiöön.

– Säilytyspalvelut eivät ole pankin ydinliiketoimintaa, mutta tarjoamme palvelua edelleen niissä konttoreissa, joissa on säilytykseen sopiva palo- ja murtoturvallinen holvi. Konttorin holvi on turvallinen ja vakuutettu tila, ja näitä tiloja on rajallinen määrä, kertoo Jon Paavilainen Nordean viestinnästä.

– Holvin ylläpitokustannukset ovat huomattavat huomioiden sekä tilan että palvelun henkilöstökustannukset. Myös vuokrien yleinen nousu on aiheuttanut tarpeen nostaa säilytyspalvelujen hintaa, jotta palvelun kustannukset saadaan katettua.

Nordea on tammikuun alusta lähtien veloittanut pienimmästä tallelokerosta asiakkuudesta riippuen 7–20 euroa kuussa eli 84–240 euroa vuodessa. Aiemmin pienin tallelokero maksoi 40–80 euroa vuodessa, joten tällaisen tallelokeron hinnat nousivat normaali-, check-in-, kanta- ja avainasiakkailla 200 prosenttia ja premium-asiakkailla 110 prosenttia.

Taloustaidon tekemän selvityksen mukaan Nordean tallelokero oli lokakuussa 2014 keskihintainen. Kallein tallelokeron oli toissa vuonna Danske Bankissa.

Pankit tarkistavat tallelokeroiden hintoja melko harvoin. Edellisen kerran Nordea muutti tallelokerohinnoittelua vuonna 2011.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi omistaja Venäjältä tai Persianlahdelta? Nesteen työntekijät pelkäävät myyntiä ulkomaille

    2. 2

      Trump käy kalliiksi USA:n matkailualalle – syöksyä jopa 58 %

    3. 3

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    4. 4

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    5. 5

      Töistä jäädään pois yhä useammin mielenterveyden pettäessä – ”Erityisen huolestuttavaa”

    6. 6

      Lähteet: Terveystalo saattaa listautua pörssiin

    7. 7

      Ekonomisti: Nyt uskotaan liikaa yksiöiden vetovoimaan – ”Yleensä paikalliset kuplat puhkeavat”

    8. 8

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    9. 9

      Porayhtiö haluaa Helsingin pörssin päälistalle

    10. 10

      Wall Street porskuttanut jo 12 päivää putkeen – Trumpin puhetta odotetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    4. 4

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    5. 5

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    6. 6

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    7. 7

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    8. 8

      Töistä jäädään pois yhä useammin mielenterveyden pettäessä – ”Erityisen huolestuttavaa”

    9. 9

      Trump käy kalliiksi USA:n matkailualalle – syöksyä jopa 58 %

    10. 10

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää