Pörssi käynnistyi heiveröiseen nousuun

Helsingin pörssissä kurssit ovat tahkonneet kaupankäynnin aluksi lähellä edellispäivän päätöskursseja. Vaihtokärjessä on jyrkässä viiden prosentin laskussa ainoastaan Rautaruukki, jonka osakkeesta irtosi osinko. Nokia vahvistuu loivasti.
Yleisindeksi OMXH oli kello 10.27 aikaan 0,2 prosenttia plussalla 10152,00 pisteessä. Painorajoitettu OMXH Cap nousi saman verran. Vaihtoa oli kertynyt 70 miljoonaa euroa.

Nokian kurssi jäi New Yorkissa 22,14 dollariin eli 16,62 euroon, kun Helsingin päätös oli 16,61 euroa. Nyt Nokia nousee 0,2 prosenttia 16,64 eurossa. Yhdysvalloissa huhutaan, että Motorola olisi nappaamassa Nokiankin ostokohteeksi arvioidun puhelinvalmistaja Palmin.

Metsäosakkeet jäivät New Yorkissa käytännössä Helsingin päätöstasoille. Nyt UPM nousi 0,4 prosenttia 19,73 eurossa ja Stora Enson R-osake oli 0,6 prosenttia plussalla.

Vaihtokärjessä nousevat myös 1,2 prosentilla Elisa sekä 0,6 prosentilla Metso.

Rakennuskonevuokraaja Cramo ilmoitti myyvänsä vuokraustoimintansa Hollannissa, mutta ei julkistanut kauppahintaa. Cramo oli kaksi prosenttia plussalla.

Osingot irtoavat tänään Rautaruukin lisäksi F-Securen, Martelan, Oral Hammaslääkäreiden, Stockmannin ja Tamfeltin osakkeista. Iittala ilmoitti siirtyvänsä perjantaina pörssin prelistalle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    3. 3

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    4. 4

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    5. 5

      Työpaikoilla heräsi huoli: Saako pöydällä pitää Trump-nukkea?

    6. 6

      Comptelin hallitus pitää Nokian ostotarjousta kohtuullisena

    7. 7

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    10. 10

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää