Pörssiuutiset

Valikko

Pörssiuutiset

Kyron tulos nousi voitolliseksi alkuvuonna

Lasikoneita, lasinjalostusta sekä energiaa tuottavan Kyron tulos kääntyi tappiolta voitolliseksi alkuvuonna. Myös liikevaihto kasvoi reippaasti suotuisan markkinatilanteen myötä.
Tulos ennen veroja oli tammi–maaliskuussa 1,9 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin jäi 1,7 miljoonaa euroa tappiolle.

Osakekohtainen tulos parani -0,02 eurosta 0,01 euroon.

Liikevoitto nousi -1,9 miljoonasta eurosta 1,7 miljoonaan euroon. Ilman kertaeriä liikevoitto oli kuitenkin -1,2 miljoonaa euroa. Liikevoittoprosentti parani -4,1:sta 2,9:een. Ilman kertaeriä prosentti oli -2,7.

Liikevaihtoa kertyi 58,2 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin liikkui 45,9 miljoonassa eurossa. Glaston Technologiesin turvalasikoneiden myynti oli suotuisaa, mikä näkyi liikevaihdossa, jota rasitti kuitenkin dollarin heikentyminen.

– Glastonin vuosi lähti liikkeelle positiivisissa merkeissä ja tilauskertymä ylittää edellisvuoden tason. Bavellonin ja Tamglass Lasinjalostuksen ensimmäinen neljännes oli hyvä, ja myös turvalasikonetilaukset Pohjois-Aasiassa ja EMA-alueella kasvoivat. Pohjois-Amerikan markkinat kehittyivät odotettua heikommin, sanoo toimitusjohtaja Mika Seitovirta tiedotteessa.

Liikevoittoa kampesivat alaspäin dollarin lisäksi turvalasikoneiden uusien tuotteiden ja tuotesarjojen kulut, joita ei osattu ennakoida.

Glastonin tilauskanta oli maaliskuun lopussa 92,5 miljoonaa euroa, kun se vertailukaudella oli 69,4 miljoonaa euroa.

Omavaraisuusaste oli kauden lopussa 59,1 prosenttia.

Kyro uskoo, että Glaston kasvattaa tämänhetkisten markkinanäkymien ja tehostamistoimien perusteella liikevaihtoaan ja liikevoittoaan tänä vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    5. 5

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Näkökulma: Italian uhkapeli voi sytyttää uuden eurokriisin

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää