Pörssikurssit laskivat Helsingissä

Helsingissä pörssikurssit päättivät selvään laskuun laajalla rintamalla muun Euroopan tavoin. Alamäki jyrkkeni Wall Streetin avauduttua laskuun.
Vaihtokärjen osakkeista moni luisui 2-3 prosenttia ja eniten halpenivat lähes viisi prosenttia vajonneet Rautaruukki ja OKO.

Tunnelmia osakemarkkinoilla painoivat USA:sta saadut huonot uutiset kuluttajien luottamuksesta ja asuntojen hinnoista. Investointipankki Merrill Lynch myös ennakoi luottomarkkinoiden kiristymisen painavan amerikkalaispankkien tuloksia.

Illansuussa julkistettu USA:n kuluttajien luottamusindeksi putosi elokuussa 105 pisteeseen heinäkuun 111,9:stä eli eniten sitten kahden vuoden takaisin Katrina-hirmumyrskyn.

Asuntojen hinnat puolestaan laskivat S&P/Case-Shillerin raportin mukaan Yhdysvalloissa 3,2 prosenttia toisella neljänneksellä vuotta aiemmasta, kun myynti laski ja luotonannon ehdot kiristyivät.

Yleisindeksi OMXH laski 1,7 prosenttia ja painorajoitettu OMXH Cap peruutti 1,8 prosenttia. Vaihtoa kertyi noin miljardi euroa.

Nokia halpeni 1,6 prosenttia 22,28 euroon. Investointipankki West LB nosti Nokian osakkeen tavoitekurssia 27,00 eurosta 27,25 euroon ja toisti osakkeelle "osta"-suosituksen.

Vaihtokärjen osakkeista vain Fortum päätti aavistuksen plussalle.

Pankkiosakkeista Nordea halpeni 2,8 prosenttia ja OKO vajosi 4,5 prosenttia. Vakuutusyhtiö Sampo laski 2,1 prosenttia. Metsäosakkeista Stora Enson R-osake luisui kolme prosenttia ja UPM 1,6 prosenttia. YIT ja Keskon B-osake painuivat myös kolmisen prosenttia.

Metalliosakkeista eniten peruuttivat 4,6 prosenttia vajonnut Rautaruukki, 3,9 luisunut Cargotec ja 3,1 prosenttia pakittanut Konecranes. Outokumpu, Metso ja Kone halpenivat noin kaksi prosenttia.

Ohjelmistoyhtiö Aldata päätti 3,1 prosentin nousuun. Aldata kertoi nimittäneensä hallituksensa varapuheenjohtajan Bertrand Sciardin toimitusjohtajakseen. Hän seuraa tehtävässä yhtiön liiketoimintajohtajaksi siirtyvää René Homeyeriä.

Sciard nousi Aldatan hallitukseen keväällä, kun Aldatan suuromistajaksi noussut Symphony Technology nosti hallitukseen kaksi mieleistään jäsentä. Symphony Technology teki sittemmin ostotarjouksen koko Aldatasta, mutta perui sen, kun tarjouksen taakse ei saatu tavoiteltua 90 prosenttia osakkeista.

Done Solutionsin nousu rauhoittui päivän edetessä ja osake päätti lopulta ennalleen 0,72 euroon. Ohjelmistoyhtiö Done Solutionsin tytäryhtiö Done Logistics kertoi saaneensa noin 1,5 miljoonan euron tilauksen projektitoimituksesta eurooppalaiselta elintarvikealan yhtiöltä.

Pankkiiriliike West LB antoi pörssiyhtiö OMX:lle "vähennä"-suosituksen. Aikaisemmin suositus oli "pidä". OMX päätti 0,4 prosenttia plussalle kivuttuaan selvästi maanantaina Nasdaqin ja Dubain pörssin ostotarjouksiin liittyvien uusien huhujen myötä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    3. 3

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    4. 4

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    5. 5

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    6. 6

      Eniten kasvua polttoaineista – Tulli keräsi veroja ja maksuja lähes 11 miljardia

    7. 7

      Työpaikoilla heräsi huoli: Saako pöydällä pitää Trump-nukkea?

    8. 8

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Comptelin hallitus pitää Nokian ostotarjousta kohtuullisena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    10. 10

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää