Pörssiuutiset

Valikko

Pörssiuutiset

Aamukommentti: Euro vetää sijoituksia

Euro kiipesi yöllä lähelle kaikkien aikojen huippulukemia. Tärkeimpänä syynä näyttää olleen Japanista virrannut sijoituspääoma, joka etsii sekä parempaa tuottoa että jotakuinkin turvallista sijoituskohdetta.
Japanin tuoreet talousluvut ovat siirtäneet odotuksia sikäläisen korkotason noususta, ja Yhdysvalloissa toiveet koronlaskusta voimistuvat.

EKP:n edustajat puolestaan varoittelevat koronnostotarpeen olevan edelleen mahdollisuuksien rajoissa. Euro on kirjannut uuden ennätyksen suhteessaan dollariin.

Yhdysvaltojen tiistaina julkistama heinäkuun kauppavaje oli jotakuinkin odotusten mukainen. Sen sijaan kesäkuun vajetta korjattiin pari miljardia suuremmaksi, mikä voimistaa dollariin kohdistuvia paineita ja siten kaventaa keskuspankin koronlaskuvaraa.

Kuvaavaa tilanteelle onkin, että finanssimarkkinoiden kilpaillessa siitä, kuka ennustaa räväkintä koronlaskua ensi tiistaille, keskuspankin pääjohtaja Ben Bernanke varoitti tiistaina pitämässään puheessa Yhdysvaltojen kauppa- ja vaihtotasevajeesta eikä maininnut ohjauskoroista mitään vihjeeksi kelpaavaa.

Ensi tiistain korkopäätöksessä muhiikin suuren pettymyksen uhka. Jos korkoa ei inflaatiovaaran vuoksi lasketa, osakekurssien viime viikkojen optimismilta putoaa pohja, vaikka korkoa laskettaisiinkin 0,25 prosenttiyksikköä, se tulkittaisiin helposti liian pieneksi pudotukseksi, mutta kuitenkin riittäväksi ajamaan viitelainatuottojen inflaatiohuolta korkeammalle.

Raakaöljy on jatkanut noususuunnassa. West Texas kiipesi yöllä 77,5 dollarista 78,.2 dollariin ja Brent 76 dollarista 75,5 dollarin kautta 76,7 dollariin tynnyriltä. Samalla Brent nousi 55 eurosta 54,5 euron kautta 55,4 euroon tynnyriltä. OPECin päätös lisät tuotantoaan jonkin verran ei nousua estänyt.

Japanin pääministeri Shinzo Abe on ilmoittanut erostaan. Sen ei kuitenkaan uskota tuovan suuria muutoksia Japanin talouden tilaan, Aben kannatus on ollut varsin heikkoa jo kauan, eikä hän ole yrittänyt ajaa suuria talousuudistuksia vaan keskittynyt ulkopolitiikkaan.

Osakemarkkinoilla korko-optimismi ja sen ruokkimat tulosodotukset nostivat kursseja Yhdysvalloissa. Dow Jones ja S&P 500 vahvistuivat 1,4 ja Nasdaq 1,5 prosenttia.

Aasiassa vientiyrityksiä painaa huoli Yhdysvalloista. Nikkei on miinuksella 0,5 ja Kospi 1,6 prosenttia. Sen sijaan Topix on vahvistunut 0,2 ja Hang Seng 0,9 prosenttia.

Manner-Kiinan markkinoilla huolestuttavat talouden kiihtymisestä johtuvat koronnostopaineet. Sekä Shanghain että Shenzhenin yleisindeksit ovat miinuksella 0,7 prosenttia.

Euroopassa suuntaa haetaan euron uudesta nousunykäyksestä ja sen vaikutuksesta korkoihin. Jenin kurssikehityksestä päätellen lainajenejä on taas alettu kärrätä euromarkkinoille.

Korkomarkkinoilla Yhdysvaltojen kaksivuotinen lainatuotto on noussut 3,85 prosentista 3,95 kautta 3,91 prosenttiin ja kymmenvuotinen 4,32 prosentista 4,36 prosentin kautta 4,35 prosenttiin.

Saksan kaksivuotinen kiipesi eilen 3,90 prosentista 3,93 ja kymmenvuotinen 4,06 prosentista 4,09 prosenttiin.
Vuoden talletuskorko on 4,66 prosentissa euriborin jäätyä eilen tiistaina 4,71 prosenttiin. Kolmen ja kuuden kuukauden talletukset tuottavat 4,71 prosenttia, niiden kolmen kuukauden termiinit 4,54 ja 4,42 ja kuuden kuukauden termiinit 4,26 ja 4,23 prosenttia.

Viimeksi mainitut noteeraukset vihjaavat jo EKP:nkin koronlaskun mahdollisuudesta.

Valuuttamarkkinoilla dollari kiipesi eilen 113,5 jenistä 114,3 jeniin josta on tänä aamuna laskenut 114 jeniin. Euro on kivunnut eilisaamun 1,38 dollarista 1,387 dollariin, uuteen ennätykseen. Samalla yhteisvaljuutta on kivunnut 156,5 jenistä 158,2 jeniin.

Euron nousu perustuu veikkauksiin Yhdysvaltojen ensi tiistain koronalennuksesta. Jos sitä ei tule, paluu alemmas saattaa olla nopea.

Tilastoista ei tänään saada paljoakaan apua korkoveikkauksiin. Yhdysvalloista on luvassa ainoastaan viime viikon asuntolainahakemusten määrä, ja euroalueelta huhti–kesäkuun työvoimakustannukset ja heinäkuun teollisuustuotanto.

Mikäli työvoimakustannuksista ei saada yllätyksiä, korko-odotusten perusviritys ei muutu. Huomisen ja perjantain kuluttajahintaluvut vetävät kuitenkin päähuomion puoleensa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    4. 4

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    5. 5

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    8. 8

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    9. 9

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    10. 10

      ”Kahvin steve jobs” väistyy Starbucksin johdosta – huhuttu lähtevän politiikkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    10. 10

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää