Pörssiuutiset

Valikko

Pörssiuutiset

Metsäyhtiöt selvässä alamäessä pörssissä

Pörssiviikon toiseksi viimeinen kauppapäivä on kääntynyt mollisointujen puolelle Helsingin pörssissä. Laskua vastaan pyristelevät Nokia, Cargotec, Technopolis ja Tieto. Erityisen kovassa laskussa ovat olleet metsäyhtiöt.
Euroopan suurissa pörsseissä osakkeet olivat kuumaa kauppatavaraa vielä aamutuimaan. Kurssit painuivat kuitenkin pakkasen puolelle euroalueen teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksien heikennyttyä odotettua enemmän syyskuussa, mikä kertoo tuotannon kasvun hiipumisesta.

Noin klo 14.20 Euroopan osakkeiden kurssikehitystä laajasti kuvaava DJ Stoxx 600 -indeksi oli 1,0 prosentin laskussa. Reippaimmassa laskussa olivat pankit ja rakennus- ja materiaaliyhtiöt.

Helsingissä yleisindeksi oli heikentynyt 1,0 prosenttia. Painorajoitettu Capped-indeksi oli laskenut saman verran. Vaihtoa oli kertynyt 207 miljoonaa euroa. Nokiaa oli vaihdettu runsaalla 48,7 miljoonalla eurolla.

Eilen laskeneen kännykkäjätin osake on sahannut iltapäivällä nollan tuntumassa käväistyään ensin aamutuimaan reippaan prosentin nousussa. Yhtiön kurssi oli heikentynyt 0,2 prosenttia 7,41 euroon.

Muuta pörssiä selvemmässä laskussa olivat metsäyhtiöt, jotka heikentyivät reippaasti heti kaupankäynnin käynnistyttyä. Stora Enson R-osakkeen kurssi oli painunut 4,4 prosenttia 6,61 euroon ja UPM:n kurssi 3,2 prosenttia 11,74 euroon.

Finanssiyhtiö OP-Pohjolan osaketutkimusjohtaja Henri Parkkinen muistuttaa metsäyhtiöiden kurssikehityksen olleen viime viikkoina muuta pörssiä suotuisampaa. Samalla euro on vahvistunut suhteessa Yhdysvaltain dollariin.

– Yksi syy tämänpäiväiseen laskuun voisivat myös olla eilen julkaistut tiedot globaaleista selluvarastoista. Ne olivat kasvaneet reilusti, ja tämä saattaa lisätä sellun hintakäänteen uhkaa, Parkkinen arvioi uutistoimisto Startelille.

Myös konepajojen puolella oltiin enimmäkseen laskussa. Puolasta saamastaan 15 miljoonan euron tilauksesta kertonut Metso oli laskenut 2,2 prosenttia. Wärtsilä oli heikentynyt 0,8 prosenttia. Hissiyhtiö Koneen B-osakkeen arvosta oli kadonnut 1,6 prosenttia.

Uusia tilauksia saalistanut Cargotec oli sen sijaan nousussa. Yhtiö kertoi saaneensa useita tilauksia Kiinasta ja Etelä-Koreasta. Cargotecin MacCregor toimittaa lastinkäsittelynostureita 72:een rakenteilla olevaan alukseen Kiinassa ja Etelä-Koreassa. Tilausten yhteisarvo ylittää 80 miljoonaa euroa. Cargotecin B:n osakkeen kurssi oli vahvistunut 1,9 prosenttia.

Pakkausyhtiö Huhtamäki ilmoitti myyvänsä suurimman osan kovien muovipakkausten liiketoiminnastaan Euroopassa. Ostaja on Island Lux & Partners. Kaupan arvo on 52 miljoonaa euroa ja se vaatii vielä kilpailuviranomaisten hyväksynnän. Huhtamäen kurssi oli eilisellä tasollaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    4. 4

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Näkökulma: Vaarallisin jytky uhkaa 4. joulukuuta – voittaisi Brexitin ja Trumpin

    10. 10

      Näkökulma: Italian uhkapeli voi sytyttää uuden eurokriisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää