Pörssiuutiset

Valikko

Pörssiuutiset

Metsäyhtiöt pitävät Helsingin pörssiä nousussa

Helsingin pörssissä päivä on jatkunut enimmäkseen noususuuntaisena metsäyhtiöiden jatkaessa ylämäessä. Tiistaina lujaa tippunut Oriola-KD jatkoi puolestaan alamäessä. Muualla Euroopassa on liikuttu epäyhtenäisesti molemmin puolin eilistä päätöstasoa. New Yorkin avautumista ennakoivilla indeksifutuureilla ei ollut selvää suuntaa.
Helsingissä yleisindeksi OMXH oli kello 14.30 aikaan noussut 0,4 prosenttia 7 683,77 pisteeseen. Painorajoitettu OMXH Cap oli saman verran plussalla. Vaihtoa oli kertynyt 226 miljoonaa euroa, josta Nokiaa 41 miljoonaa.

Nokian osakkeen kurssi oli noussut 0,5 prosenttia 7,82 euroon. Nokia jäi eilen New Yorkissa 10,19 dollariin eli 7,78 euroon.

Metsäyhtiöt jatkoivat UPM:n Myllykoski-kaupan tiistaina käynnistämää nousua. Stora Enson R-osake oli vahvistunut 1,5 prosenttia ja UPM 1,9 prosenttia. Kauppalehden tietojen mukaan Myllykosken rahoittajapankit kärsivät kaupan seurauksena yhteensä 400 miljoonan euron tappiot.

Tiistaina huonoa tuloskehitystään täsmentäneen Oriola-KD:n kurssi puolestaan on jatkanut heikentymistään. Eilen lääketukkurin kurssi romahti 11 prosenttia, kun yhtiö sanoi liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä jäävän noin 20 miljoonaan euroon tänä vuonna. Tänään kurssi oli painunut edelleen 2,5 prosenttia.

40 miljoonan euron myyntivoitosta kertonut energiayhtiö Fortum oli aamupäivän nousun jälkeen vajonnut lähelle eilistä päätöstasoaan.

Konepajoista Metso oli noussut 0,9 prosenttia ja Wärtsilä 0,3 prosenttia. Valmiusluottosopimuksen solminut Konecranes oli juuri ja juuri plussalla.

Teräsyhtiöistä Outokumpu oli painunut 0,3 prosenttia, mutta Rautaruukki oli 0,5 prosenttia koholla. Kaivosalaa palveleva Outotec oli pakittanut 0,4 prosenttia.

Rahoitusalalla Sampo oli edennyt 0,5 prosenttia, Nordea 0,1 prosenttia ja Pohjola Pankki 0,2 prosenttia.

Pankkikonserni Nordean nimitysvaliokunta esittää Sammon hallituksen puheenjohtajan Björn Wahlroosin valitsemista Nordean hallituksen puheenjohtajaksi ensi kevään yhtiökokouksessa. Wahlroos on jo nykyisin Nordean hallituksen varapuheenjohtaja. Nordean hallitusta nykyisin johtava Hans Dalborg ilmoitti eilen, että hän ei enää ole käytettävissä puheenjohtajan paikalle.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    3. 3

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    9. 9

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    10. 10

      Honkarakenteen hallitus torjuu venäläisyhtiö Sisteman ostotarjouksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    3. 3

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    9. 9

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    10. 10

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää