Jäikö Nokialle kerrottavaksi yhtään yllätystä?

Sijoittajat valmistautuvat Helsingin pörssin osavuosikatsauskauden perinteiseen kohokohtaan, matkapuhelinvalmistaja Nokian huomiseen tulosjulkistukseen tällä kertaa erityisen hyvin informoituina. Onko Nokialla tarjota yhtään yllätystä?


Nokia varoitti viime keskiviikkona, vain reilu viikko ennen huomista tulosjulkistusta, että sen laite- ja palveluliiketoiminnan (Devices & Services) tammi–maaliskuun tulos jää tappiolle, koska älypuhelinyksikön kannattavuus on heikentynyt ja kilpailu kehittyvillä markkinoilla kiristynyt. Samalla Windows-älypuhelinvalmistajaksi muuttuva yhtiö ohjeisti, että se myy puhelimia tappiolla myös toisella neljänneksellä.

– Tulosvaroituksesta sai hyvin väännettyä tulostiedot, eikä sanomatta jäänyt mitään erityistä, jota vielä jännityksellä odotettaisiin. Varoitus oli aika selvä ja kattava, sanoo Evli Pankin analyytikko Mikko Ervasti.

Analyytikot (14 kpl) arvioivat ruotsalaisen ennustepalvelu SME Direktin kokoamassa ennusteessa Nokian osakekohtaisen tappion ilman kertaeriä (ei-IFRS, mediaani) olevan 0,07 euroa tammi–maaliskuussa ennusteiden vaihdellessa 0,04–0,12 euron tappion välillä. Vuosi sitten samaan aikaan tulosta osaketta kohden kertyi 0,13 euroa. Alkuvuoden liiketappioksi (ei-IFRS) ennakoidaan 286 miljoonaa euroa tappiohaarukan ulottuessa 185 miljoonaan tappiosta 329 miljoonan euron tappioon. Vuotta aiemmin kertaluonteisista eristä puhdistettua liikevoittoa kertyi 704 miljoonaa euroa.

Tappion ennen veroja analyytikot ennakoivat asettuvan 344 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin tulosta ennen veroja syntyi 668 miljoonaa euroa. Tappioiden ennustehaarukka ulottuu 248 miljoonasta eurosta 404 miljoonaan euroon.

Uudelleenjärjestelykuluja analyytikot uskovat Nokian kirjaavan alkuvuodelle 378 miljoonaa euroa.

Älypuhelinten
kateprosenttiin reilu lasku


Nokian ensimmäisen neljänneksen liikevaihto jää asiantuntija-arvioiden mukaan 29 prosenttia vuodentakaista pienemmäksi.

Analyytikot odottavat liikevaihdon painuneen 7,4 miljardiin euroon viime vuoden 10,4 miljardista eurosta. Ennusteet vaihtelevat 7,1–7,7 miljardin euron välillä.

Laite- ja palveluyksikön liikevaihto laski tulosvaroituksen mukaan tammi–maaliskuussa 4,2 miljardiin euroon viime vuonna vastaavan ajanjakson 7,1 miljardista eurosta. Peruspuhelimia valmistavan Mobile Phones -yksikön liikevaihto oli 2,3 miljardia euroa ja älypuhelimia valmistavan Smart Devices -yksikön 1,7 miljardia euroa.

Nokia kertoi tulosvaroituksessaan, että laite- ja palveluyksikön alkuvuoden liikevoittoprosentti (ei-IFRS) on kolme prosenttia negatiivinen. Tulosvaroituksen mukaan liiketappioksi (ei-IFRS) muodostuu noin 126 miljoonaa euroa. Viime vuonna vastaavaan aikaan Devices & Services -liiketoiminnan liiketulos ilman kertaeriä oli 733 miljoonaa euroa voitollinen.

Nokia tiedotti viime keskiviikkona, että liiketoiminnan kannattavuutta mittaava bruttokateprosentti heikkeni ensimmäisellä neljänneksellä noin 25 prosenttiin. Mobile Phones -yksikön bruttokateprosentti laski noin 26 prosenttiin viime vuoden vertailujakson 27,9 prosentista ja Smart Devices -yksikön noin 16 prosenttiin 28,9 prosentista.

Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop sanoi tulosvaroituksen jälkeisessä sijoittajapuhelussa, että yhtiö tekee "merkittäviä rakenteellisia toimenpiteitä", jos ne ovat tarpeellisia. Muutokset voivat liittyä kululeikkauksiin, omaisuuden myynteihin tai keskittymiseen tiettyihin tuotteisiin tai markkinoihin.

Yhtiö tuskin kertoo huomenna lisätietoja mahdollisista rakenteellista muutoksista. Evli Pankin Ervasti arvioi, että Nokia keskittynee sijoittajaviestinnässään tulostietoihin ja toistanee markkinoille viime keskiviikon sanomaa.

– Nokia on harvoin tiedottanut tulospäivinä muutoksista. Yleensä Nokia haluaa pitää julkistukset erillisissä päivissä ja saada markkinoiden fokuksen asiaan, jota he kulloinkin haluavat kertoa.

Markkinaosuus
laskee jyrkästi


Analyytikot arvioivat Nokian toimittamien puhelinten keskihinnan laskeneen alkuvuonna 50,4 euroon viime vuoden vertailukauden 65 eurosta. Peruspuhelinten keskihinnan odotetaan laskeneen 32,4 euroon 42 eurosta ja älypuhelinten 142 euroon 147 eurosta.

Tulosvaroituksen mukaan Nokia toimitti tammi–maaliskuussa 71 miljoonaa peruspuhelinta ja 12 miljoonaa älypuhelinta, joista "yli" kaksi miljoonaa oli Windows Phone -käyttöjärjestelmää hyödyntäviä Lumia-puhelimia. Lumia-puhelinten keskimääräinen myyntihinta oli 220 euroa.

Nokian markkinaosuuden ennustetaan heikentyneen ensimmäisellä neljänneksellä 20 prosenttiin, kun viime vuoden vastaavan aikaan yhtiön osuus matkapuhelinmarkkinoista oli 29 prosenttia.

Verkko-Nokiakin
painuu tappiolle


Myös verkkolaitevalmistaja Nokia Siemens Networksin (NSN) tulos jää tammi–maaliskuussa tappiolle. Nokian tulosvaroitustiedotteen mukaan NSN:n liikevoittoprosentti (ei-IFRS) oli noin viisi prosenttia negatiivinen alkuvuonna. Viime vuonna vastaavaan aikaan liikevoittoprosentti oli niukasti plussalla.

NSN:n liikevaihdon ennustetaan laskeneen alkuvuonna 2,9 miljardiin euroon viimevuotisesta 3,2 miljardista eurosta. Verkkolaitevalmistajan liiketappioksi (ei-IFRS) odotetaan 143 miljoonaa euroa, kun vertailujaksolla liiketulos oli kolme miljoonaa euroa voitollinen.

Nokia arvioi vaikeiden aikojen jatkuvan myös toisella vuosineljänneksellä. Yhtiö ohjeisti tulosvaroituksessaan, että laite- ja palveluyksikön liikevoittoprosentti (ei-IFRS) on huhti–kesäkuussa noin kolme prosenttia negatiivinen tai huonompi. Koko vuoden tulosohjeistusta yhtiö ei antanut.

Nokia julkistaa tammi–maaliskuun tuloksensa huomenna torstaina noin kello 13.

  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin Ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    4. 4

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    5. 5

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    6. 6

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    7. 7

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    8. 8

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    9. 9

      Ekonomistit tyrmäsivät euron hyödyt – näin Väyrynen, perussuomalainen, keskustalainen ja kokoomuslainen vastaavat

    10. 10

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    5. 5

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää