Pörssiuutiset

Valikko

Pörssiuutiset

Näinkö käy? Kypros-paniikki tyhjentää Suomi-pankit

Kyproksen pankkien alasajossa rahojaan menettävät tallettajat ja sijoittajat voivat alkaa karttaa myös muita euroalueen maita ja niiden pankkeja. Kypros-paniikki on vaarassa tarttua etenkin Suomeen. Näin arvioi japanilainen investointipankki Nomura.


Nomuran ekonomisti Jacques Cailloux arvioi maanantaille päivätyssä raportissaan, että Suomi kuuluu selvästi niihin maihin, joilla on suurin riski sairastua Kyprokselta leviävään talletuspakoon. Hän perustelee arviotaan viime yönä sorvatulla Kypros-sopimuksella.

Euromaat, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Kypros sopivat maanantain vastaisena yönä 10 miljardin euron suuruisista hätälainoista rapakuntoisista pankeistaan kärsivälle valtiolle. Sopimuksessa hylättiin aiempi suunnitelma verottaa talletussuojan piiriin kuuluvia, alle 100 000 euron talletuksia Kyproksen pankeissa.

Hätälainojensa ehtona Kypros kuitenkin järjestelee pankkejaan uusiksi. Kyproksen toiseksi suurin pankki, Cyprus Popular Bank (Laiki) pilkotaan. Pankin terveet osat siirretään maan suurimpaan pankkiin, Bank of Cyprukseen, jota myös pääomitetaan pankin suurtallettajien, omistajien ja velkojien kustannuksella.

Järjestely tarkoittaa mittavia tappioita useille suurtallettajille ja sijoittajille. Moni sijoittaja miettiikin parhaillaan kuumeisesti keinoja siirtää varallisuuttaan turvaan.

– Tallettajien hermoilu jatkunee kiivaana lähiviikot ja riski talletuspakoon säilyy suurena, Cailloux kirjoittaa.

Nyt vaarana onkin, että Kyprokselta alkanut paniikki tarttuu myös muihin maihin. Nomura arvioi raportissaan, että ulkomaiset tallettajat ja sijoittajat euroalueen pankeissa saattavat säikähtää Kypros-sovun "sijoittajavastuuta" ja ryhtyä vetämään varojaan pois alueelta.

Ylivoimaisesti pahin tartuntariski on Kyproksen naapurivaltiossa Kreikassa. Japanilaispankin mukaan vaarassa ovat kuitenkin myös ne eurovaltiot, joiden pankkien tileillä makaa paljon euroalueen ja Euroopan unionin (EU) ulkopuolelta tullutta rahaa.

Raportissaan Nomura huomauttaa, että Euroopan ulkopuolisilla pankeilla on paljon saatavia varsinkin Suomen, Maltan, Belgian, Luxemburgin ja Hollannin pankeista. Suomen pankkien tileillä lepää myös paljon euroalueen ulkopuolista rahaa, joka saattaa säikähtää Kyprosta.

– Maltalla, Virossa, Hollannissa ja Suomessa jopa yli 35 prosenttia pankkisektorin talletuksista tulee eurooppalaisilta mutta euroalueen ulkopuolisilta pankeilta, Cailloux huomauttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    5. 5

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    6. 6

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää