Lufthansan tulos sakkasi – säästöt purevat

Lufthansan tulos jäi selvästi analyytikkojen odotuksista ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Yhtiön massiivinen säästöohjelma alkaa kuitenkin tuottaa tulosta.


Saksalaisen lentoyhtiön Lufthansan tulos heikkeni alkuvuonna selvästi analyytikkojen ennusteita enemmän. Yhtiön säästötoimet alkavat kuitenkin tuottaa tulosta.

Lufthansan liiketulos supistui 72 miljoonaan euroon tammi-kesäkuussa, kun vuotta aiemmin tulos oli 235 miljoonaa euroa. Uutistoimisto Bloombergin haastattelemat analyytikot odottivat tulokseksi keskimäärin 139 miljoonaa euroa.

Ilman kertaeriä ja uudelleenjärjestelykustannuksia operatiivinen tulos parani, Lufthansa kertoo.

Liikevaihto pysytteli alkuvuonna lähes ennallaan 14,5 miljardissa eurossa.

Yhtiö toistaa kuluvan vuoden ennusteensa. Lufthansa uskoo, että sen liikevaihto ja liiketulos kasvavat tänä vuonna viime vuodesta.

Lufthansan tavoitteena on tehdä liiketulosta 2,3 miljardia euroa vuonna 2015. Toimitusjohtaja Christoph Franz pyrkii säästämään vähentämällä 3 500 työpaikkaa. Osana säästöjä Lufthansa siirtää kaikki muut manner-Euroopan lennot suurimmille lentokentille suuntautuvia yhteyksiä lukuunottamatta yhtiön  omistamalle halpalentoyhtiölle Germanwingsille.

Lufthansa kertoi kesäkuun alussa Score-ohjelman parantavan liiketulosta jopa 2,71 miljardia euroa seuraavan kahden vuoden aikana. Score-ohjelmassa on 2 500 erilaista alaohjelmaa. Tänä vuonna Score tuottaa 740 miljoonan euron bruttotulosparannuksen, Lufthansa arvioi.

– Scoren ja Lufthansan vauhti kasvaa. Alaohjelmien toteuttaminen sujuu suunnitelman mukaisesti. Germanwings on otettu vastaan markkinoilla erittäin hyvin, Lufthansan talousjohtaja Simone Menne sanoi toimittajapuhelussa.

Oikaisu ingressiin: Lufthansan tulos jäi selvästi analyytikkojen odotuksista ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Aiemmin ingressissä väitettiin Lufthansan tuloksen jääneen selvästi odotuksista toisella vuosineljänneksellä.   


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    9. 9

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    10. 10

      Miljardööri Warren Buffett tuplasi Apple-omistuksensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää