Pörssiuutiset

Valikko

Pörssiuutiset

Siilasmaa Ykkösaamussa: Nokian ja Suomen tulevaisuus ohjelmisto-osaamisessa

Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa muistutti Ylen Ykkösaamussa, että Nokia on yksi maailman suurimmista ohjelmistoyhtiöistä.
Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa myönsi Ylen Ykkösaamussa, että yhtiö oli yrityskaupoissaan onnekas.

Hänen mukaansa Nokia sai Siemensin osuuden verkkolaitteita valmistavasta Nokia Siemens Networksista suhteellisen hyvään hintaan ja myös matkapuhelinyksikön myyntihinta Microsoftille miellytti.

– Kaikki palat loksahtivat ideaalisella tavalla paikalleen, Siilasmaa sanoi.

Siilasmaan mukaan Nokian parhaat kasvunäkymät ovat karttapalvelu Heressä, jonka suhteen yhtiö on tehnyt yhteistyötä muun muassa Mercedeksen kanssa.

– Teknisesti olemme ulkopuolisten arvioiden mukaan kahdeksasta osa-alueesta seitsemällä Googlea edellä, Siilasmaa perustelee kamppailua hakukonejätin kanssa.

Myös Nokian patentit tarjoavat Siilasmaan mukaan merkittävää kasvupotentiaalia. Sen sijaan verkkoliiketoiminnan tilanne on epävarmempi erityisesti Euroopan pirstaleisen markkinatilanteen vuoksi. Eurooppaan on Siilasmaan mukaan vaikea tuoda uusia tuotteita, koska maiden sääntely vaihtelee.

Kysyttäessä Nokian seuraavien 20 vuoden tulevaisuudesta Siilasmaa suuntaa katseensa ohjelmistoihin.

– Nokia on itse asiassa maailman suurimpia ohjelmistoyhtiöitä, mikä ei välttämättä ole suomalaisille se ensimmäinen ajatus Nokiasta. Myös verkkoliiketoiminnassa noin 90 prosenttia tuotekehityksestämme on ohjelmistotuotekehitystä, Siilasmaa toteaa.

Nokian tavoin Siilasmaa uskoo myös Suomen lähitulevaisuudessa luoman lisäarvon perustuvan ohjelmisto-osaamiseen. 

Matkapuhelinmarkkina
kahden kauppa


Siilasmaa luonnehti matkapuhelinmarkkinoita tällä hetkellä hyvin houkuttelemattomiksi.

– Ollaan siirrytty vaiheeseen, jossa kaksi toimijaa dominoivat markkinoita systeeminsä vahvuuden avulla ja kaikki muut toimijat tekevät tappiota tai parhaimmillaankin nollatulosta, Siilasmaa sanoi.

Hänen mukaansa korealaisen Samsungin ja yhdysvaltalaisen Applen hallitsemalle markkinatilanteelle ei juurikaan näy loppua. Siilasmaan mukaan Nokian noin neljän prosentin markkinaosuuden nostaminen muista kilpailijoista erottuvaan 10–15 prosenttiin olisi vaatinut mittavia investointeja.

Hän kiittelee Nokian nostamista erittäin kannattavaksi matkapuhelindivisioonan myynnin myötä. Heinäkuuhun 2012 verrattuna Nokian markkina-arvo on Siilasmaan mukaan kymmenkertaistunut.

Jutun ingressiin on korjattu, että Nokia on Siilasmaan mukaan yksi maailman suurimmista ohjelmistoyhtiöistä – ei maailman suurin ohjelmistoyhtiö. 





Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    3. 3

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    4. 4

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Talvivaaran osakkeista 0,0001 euron ostotarjous – ”Olen vetänyt henkselit osakkeiden yli”

    10. 10

      Ryanairin uusi aluevaltaus: Lentää pian muiden yhtiöiden lentoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää