Pörssiuutiset

Valikko

Pörssiuutiset

Markkinavalvoja tutkii Tescon kirjanpitosotkun

Brittiläinen kauppajätti Tesco on joutunut maan markkinavalvojan tutkittavaksi yhtiön paisuteltua ensimmäisen vuosipuoliskon tulosohjeistustaan.


Tesco ilmoitti jo viime viikolla käynnistäneensä sisäiset tutkimukset epäselvyyksistä kirjanpidossaan. Sotkujen vuoksi Tescon ensimmäisen vuosipuoliskon tulosohjeistus oli 250 miljoonaa puntaa liian suuri.

– Tesco toimii täydessä yhteistyössä viranomaisten kanssa tässä asiassa, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Tesco on kirjannut tulokseensa tuloja, joita se ei ollut vielä saanut, ja toisaalta viivyttänyt kirjauksia kuluista, jotka olivat jo toteutuneet. Yhtiö oli ennakoinut vuoden alkupuoliskon tuloksensa olevan 1,1 miljardia puntaa.

Tesco aikoo julkistaa sisäisen raporttinsa asiasta lokakuun 23. päivä.

Tescon myynti ja tulos ovat laskeneet muun muassa Lidlin ja Aldin kasvatettua markkinaosuuttaan Britanniassa. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    5. 5

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    6. 6

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    7. 7

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    8. 8

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    9. 9

      Nokia ja Outokumpu pomppasivat päivän päätteeksi

    10. 10

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää