Pörssiuutiset

Valikko

Pörssiuutiset

Fedin pöytäkirja: Enemmistö kallistumassa koronnoston kannalle

Osa Yhdysvaltain keskuspankin päättäjistä oli sitä mieltä, että lokakuun kokouksen jälkeinen lausunto voi herättää liikaa odotuksia siitä, että korkoa nostetaan joulukuussa.


Työmarkkinoiden riskeistä varoittavat, inflaation nousuun skeptisesti suhtautuvat ja globaalista kasvusta hermostuneet Yhdysvaltain keskuspankin Fedin päättäjät vaikuttavat olleen vähemmistö avomarkkinakomitean lokakuun korkokokouksessa.

Tämän osoittaa keskiviikkona julkaistu kokouksen pöytäkirja.

Fedin avomarkkinakomitea piti lokakuun kokouksessaan keskeisen rahamarkkinoiden ohjauskorkonsa odotetusti edelleen nollan tuntumassa.

Kokouksen jälkeisessä lausunnossa Fedin päättäjät tekivät selväksi, että koronnostoa katsotaan seuraavassa avomarkkinakomitean kokouksessa, joka on joulukuussa.

– Kyyhkyt hävisivät, sanoi Mesirow Financial Holdingsin pääekonomisti Diane Swonk uutistoimisto Bloombergille.

Nyt julkaistun pöytäkirjan mukaan suurin osa kokouksen osallistujista jakoi näkemyksen, että olosuhteet voivat hyvin olla sopivat koronnostolle seuraavaan kokoukseen mennessä. Osa koki, että olosuhteet ovat jo nyt sopivat.

Toiset taas olivat sitä mieltä, että on epätodennäköistä, että joulukuun kokouksessa käytössä oleva tieto antaisi syytä nostaa niin sanottua federal funds -korkoa.

Vähemmistön vastustus näkyi myös, kun komitea keskusteli, miten lokakuun korkopäätöksen jälkeinen lausunto muotoillaan ja sisällytetäänkö siihen nimenomainen viittaus seuraavaan kokoukseen.

Täsmentämätön määrä komitean jäsenistä näki, että muotoilu jättää pohjimmiltaan komitean politiikan avoimeksi.

Pöytäkirja paljastaa, että muutama jäsen kuitenkin esitti huolensa, että sanamuoto voidaan tulkita väärin ja se voi antaa liian voimakkaan signaalin niiden odotusten puolesta, että korkoa nostettaisiin seuraavassa kokouksessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    6. 6

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Italian presidentti pyysi Renziä lykkäämään eroanomustaan

    9. 9

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    10. 10

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    8. 8

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää