Pörssiuutiset

Valikko

Pörssiuutiset

Rahastoihin virtasi liki 9 miljardia euroa uutta pääomaa

Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin viime vuonna nettomääräisesti yli 8,8 miljardia euroa uutta pääomaa, mikä on lähes 300 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2014, Finanssialan keskusliitto (FK) kertoo tiedotteessaan.
FK:n tänään julkistaman rahastoraportin mukaan rahastojen yhteenlaskettu arvo nousi positiivisen markkinakehityksen myötä noin 3,2 miljardia euroa. Toukokuussa rahastojen yhteenlaskettu pääoma kävi kaikkien aikojen ennätyksessään eli 100,2 miljardissa eurossa. Vuoden lopussa rahastojen yhteenlaskettu pääoma oli 97,3 miljardia euroa.

– Rahastosijoittajan vuosi 2015 jatkui tuottoisana. Samaan aikaan sijoittamisen riskit ovat olleet nousussa, FK:n analyytikko Valtteri Vuorio sanoo tiedotteessa.

– Sijoitusvuotta leimasi lisääntynyt heilunta osakemarkkinoilla sekä korkosijoitusten tuottotason heikentyminen. Tästä huolimatta vuosi pysyi yleisesti ottaen positiivisena ja maailman talouden kasvu tuki rahastosijoituksia, Vuorio sanoo.

Eniten uutta pääomaa keräsivät yhdistelmärahastot, joihin sijoitettiin nettomääräisesti 5,2 miljardia euroa. Pitkän koron rahastot keräsivät 1,7 miljardia euroa ja osakerahastot 1,4 miljardia euroa.

Suurimman rahastoluokan eli osakerahastojen arvo nousi kolme miljardia euroa 36,1 miljardiin euroon.

Lyhyen koron rahastojen nettomerkinnät olivat 231 miljoonaa euroa ja vaihtoehtoisten rahastojen 265 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Eläkeläisten tuloista kova poru – ikäihmiset HS:ssa: ”Aivopesua”, ”valetutkimus”

    2. 2

      AL: Arvotalo puretaan homeen takia – ”Emme tule saamaan omiamme pois”

    3. 3

      Kullan hinta kääntyi laskuun

    4. 4

      Professori: Venäjä on jäänyt oman politiikkansa vangiksi

    5. 5

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    6. 6

      Ale aina vain: Sotka ja Asko rikkoivat lakia

    7. 7

      ”Ostaako tällä viikolla ruokaa vaiko lääkkeitä ei ole vitsi, vaan monelle arkitodellisuutta”

    8. 8

      Osa asunnosta myytiin perhepiiriin – korkein oikeus esti lunastuksen

    9. 9

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    10. 10

      Kahden kastin eläkeläiset: Toisten tulot pomppasivat, toisille 750 euroa kuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tänään se tapahtui: Rantasipiä ei enää ole

    3. 3

      Osa asunnosta myytiin perhepiiriin – korkein oikeus esti lunastuksen

    4. 4

      AL: Arvotalo puretaan homeen takia – ”Emme tule saamaan omiamme pois”

    5. 5

      Suomessa aloitti uusi päivittäistavaroiden verkkokauppa

    6. 6

      Näkökulma: Talouseliitti herää yli kymmenen vuotta myöhässä

    7. 7

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    8. 8

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    9. 9

      Pakkanen huolestuttaa Ranskassa – neuvotaan välttämään pyykinpesua ja tulostamista

    10. 10

      Huoltamoketjun johtaja TS:lle: Bernerin liikenneyhtiö ”hullu järjestelmä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    3. 3

      Professori Verkkouutisissa: Työhuonettani siivotaan 7 000 euron palkalla

    4. 4

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    5. 5

      Tänään se tapahtui: Rantasipiä ei enää ole

    6. 6

      Isot mätkyt – panimopomon mitta täyttyi: ”Onko tässä mitään järkeä”

    7. 7

      Anttilan konkurssi kolahti Hong Kongiin

    8. 8

      Suomalaiset suivaantuivat uuden Kodin1:n hinnoista – ”Jos tilaat 20 eurolla, 59 euron toimituskulut ovat liikaa”

    9. 9

      Kahden kastin eläkeläiset: Toisten tulot pomppasivat, toisille 750 euroa kuussa

    10. 10

      Kysely maalaa tylyn kuvan te-toimistoista – ”Työpaikat ovat sellaisia, että niitä ei kukaan huoli”

    11. Näytä lisää