Lasku jatkuu Helsingin pörssissä, mutta ei Aasian tahtiin

Positiivisen tulosvaroituksen antanut Uponor kovassa nousukiidossa.
Helsingin pörssissä osakkeiden kurssit ovat suunnistaneet kaupankäynnin aluksi alaspäin. Vaihtokärjessä laskevat Nokia, Kone ja Fortum. Kaikki toimialaindeksit olivat miinuksella. Merkittävin poikkeus oli myönteisen tulosvaroituksen antanut Uponor, jonka osake kirii selvästi.

Muualla Euroopassa osakkeet ovat olleet toista päivää laskussa Aasian notkahduksen jäljiltä, kun Kiinan kasvu ja halpa öljy huolettavat edelleen sijoittajia. Laaja Stoxx 600 oli pakittanut 1,8 prosenttia.

Aasian osakemarkkinoilla luisuttiin tänään jyrkässä alamäessä. Kiinassa osakkeiden kurssit olivat yli seitsemän prosentin laskussa. Kurssitasot ovat painuneet alimmilleen kolmeentoista kuukauteen, kun eräät maan johtavista analyytikoista ennustivat alamäen edelleen jatkuvan.

Helsingissä yleisindeksi OMXH oli kello 10.55 vetäytynyt 1,4 prosenttia 8064,68 pisteeseen. OMXH 25 oli peruuttanut 1,5 prosenttia. Vaihtoa oli kertynyt 53 miljoonaa euroa.

Nokia oli halventunut 1,5 prosenttia 6,54 euroon. Eilen New Yorkissa kurssi jäi 7,16 dollariin eli 6,62 euroon, kun Helsingin päätös oli 6,65 euroa.

Muista vaihdetuimmista Koneen B-osake oli 0,7 prosenttia laskussa. Fortum oli puolestaan valunut 0,6 prosenttia.

Talotekniikkayhtiö Uponor kertoi, että viime vuoden tulos on ollut parempi kuin viime syyskuun tulosvaroituksessa ennakoitiin. Viime vuoden liikevaihdon arvioidaan nyt nousevan edellisvuoden 1024 miljoonasta eurosta noin 1 050 miljoonaan euroon ja raportoidun liikevoiton paranevan 63,4 miljoonasta noin 71 miljoonaan euroon.

Uponorin osake oli noussut 4,2 prosenttia 13,31 euroon käytyään ylimmillään 13,49 eurossa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    7. 7

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    8. 8

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    9. 9

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    10. 10

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää