EU iski Kiinan ja Venäjän teräsyhtiöille tuontitullin

Teräsyhtiöt ovat saaneet tänään tukea Euroopan pörsseissä komission päätöksestä periä tulleja kiinalaisilta ja venäläisiltä tuottajilta.
EU-komission tänään julkaiseman päätöksen mukaan kiinalaiset ja venäläiset teräsyhtiöt ovat syyllistyneet polkumyyntiin, mikä on tehnyt kilpailusta epäreilua. Komission mukaan myytyjen tuotteiden yhteenlaskettu alihinta on 4,5 miljardia euroa.

Polkumyynnin rajoittamiseen tähtäävät tuontitullit astuvat voimaan sunnuntaina. Ne ovat alkuun käytössä puolen vuoden ajan, mutta tullimaksujen kestoa voidaan pidentää aina viiteen vuoteen asti. Korkeimmillaan tuontitullit ovat 26,2 prosenttia, alimmillaan 13,8 prosenttia.

Tuontitullit ovat alustava seuraus komission toukokuussa 2015 aloittamasta tutkimuksesta, joka alkoi Euroopan terästeollisuuden valitettua kiinalaisten ja venäläisten harjoittamasta polkumyynnistä eli dumppauksesta.

Venäläiset teräsyhtiöt kritisoivat tänään päätöstä. Novolipetsk Steel ja Magnitogorsk Iron & Steel Works sanoivat myyvänsä kylmävalssattua terästä EU:ssa markkinahintaan. Severstal katsoi päätöksen olevan Maailman kauppajärjestön WTO:n sääntöjen vastaisia.

Helsingin pörssissä Outokumpu oli noussut tänään 8,6 prosenttia hieman ennen kello 12:ta ja loppuvuoden tuloksensa julkistanut SSAB yli 11 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin Ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    4. 4

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    5. 5

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    6. 6

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    7. 7

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    8. 8

      Sipilä tapaa työmarkkinaosapuolia Kesärannassa

    9. 9

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    10. 10

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    5. 5

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    9. 9

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    10. 10

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää