Liikanen Ylelle: EKP on valmis tekemään enemmän

Erkki Liikasen mukaan EKP on valmis tarvittaessa valmis "tekemään enemmän". Edellisen kerran EKP laski talletuskorkoaan joulukuussa.
Euroopan keskuspankki EKP on tarvittaessa valmis tekemään nykyistä enemmän. Suomen Pankin pääjohtaja, EKP:n johtokunnan jäsen Erkki Liikanen kertoi asiasta Ylen A-studion haastattelussa.

EKP:n neuvosto pohtii euroalueen rahapolitiikkaa maaliskuussa pidettävässä kokouksessa.

– Olemme päättäneet katsoa tilannetta kahden viikon päästä uudelleen. Me arvioimme tilannetta ja mahdollisesti olemme valmiita tarkastelemaan uudelleen rahapoliittista asentoa. Maailmassa on lisää epävarmuutta, on asioita, jotka meidän täytyy ottaa huomioon. Jos tarvitsee, olemme valmiita tekemään enemmän. Meillä on siihen välineitä, meillä on siihen kykyä, Liikanen sanoi Ylen A-studiossa.

Liikasen mukaan taloudellinen epävarmuus on kasvanut ja inflaatio-odotukset laskeneet. EKP:n tavoitteena on, että euroalueen inflaatio olisi alle kaksi prosenttia. Nyt inflaatio on huomattavasti pienempi.

Joulukuun kokouksessaan EKP kertoi pidentävänsä ja laajentavansa arvopapereiden osto-ohjelmaa. Samalla EKP laski talletuskorkonsa -0,30 prosenttiin. Ohjauskorko ja maksuvalmiuslainan korko pysyivät ennallaan 0,05 prosentissa ja 0,30 prosentissa.

Yhteiskuntasopimuksesta voi tulla "hyvin tärkeä luottamusruiske"

Liikanen kommentoi meneillään olevia yhteiskuntasopimusneuvotteluja sanomalla, että yhteiskuntasopimuksesta voi tulla "hyvin tärkeä luottamusruiske taloudelle". Ehtona tälle kuitenkin on muun muassa, että tulevaisuudessa palkankorotukset voidaan mitoittaa vientialojen mukaan ja samalla voidaan sopia enemmän keinoja työpaikkakohtaiselle sopimiselle.

Liikanen vastasi ohjelmassa myös kysymykseen siitä, miksi Suomi ei näytä pääsevän mukaan muun Euroopan orastavaan talouskasvuun.

– Meitä on kohdannut kolme, neljä sokkia, mitä muilla ei ole ollut. Meille on tapahtunut suurin viennin ja teollisuuden supistuminen kaikista kehittyneistä maista 1970-luvun jälkeen.

Suomen taloudelle tärkeiden it- ja metsäteollisuuden alamäen lisäksi Suomea painavat nopeasti vanheneva väestö, ennen finanssikriisiä tehdyt suuret palkankorotukset ja myös Venäjä, Liikanen kertoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tiesitkö tämän henkivakuutuksista? Pian maksat verot pienistäkin korvauksista

    2. 2

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    3. 3

      Parkkisakot vaihtelevat 20 eurosta 60:een – katso, paljonko kotikunnassasi rokotetaan

    4. 4

      Berner Oy:n tuotteita uhattu boikotilla – syynä liikenneministeri

    5. 5

      Finnkino myydään Kiinaan

    6. 6

      Rinta-Jouppi: ”Huojentuneet tunnelmat koko alan puolesta”

    7. 7

      Viime vuosi oli uusiutuvan energian ennätysvuosi

    8. 8

      Työttömyys laski selvästi joulukuussa

    9. 9

      Kuka poltti näppinsä? Tanskalaisosakeen käsittämätön ralli päättyi rymylaskuun

    10. 10

      Trump painoi osakkeet ja dollarin laskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    2. 2

      Finnkino myydään Kiinaan

    3. 3

      Berner Oy:n tuotteita uhattu boikotilla – syynä liikenneministeri

    4. 4

      VV-Auto: ”Puolet myynnistä jäänyt pois” – autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne

    5. 5

      Berner Oy oikoo väärinkäsityksiä: Ministerillä ei yhteyksiä omistajasukuun

    6. 6

      Rinta-Jouppi: ”Huojentuneet tunnelmat koko alan puolesta”

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Trumpin tavoitteet: Neljän prosentin kasvu ja 25 miljoonaa työpaikkaa

    9. 9

      McDonald’sin aamiaiskikasta loppui puhti

    10. 10

      Kymmenien tuhansien eurojen ylitykset – näin unelmakotien budjetit paukkuvat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    4. 4

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    5. 5

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    6. 6

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    7. 7

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    8. 8

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    9. 9

      Tänään se tapahtui: Rantasipiä ei enää ole

    10. 10

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    11. Näytä lisää