Metsäfirmat ja konepajat nousevat pörssissä

Helsingin pörssissä suurin osa vaihtokärjen osakkeista on nousussa. Eturintamassa ovat konepaja- ja metsäsektorin yhtiöt.


Helsingin pörssikauppaa on käyty viikon aluksi selvän kurssinousun merkeissä. Vaihtokärjessä etenevät ripeimmin teräsyhtiö Outokumpu ja metsäyhtiöt. Lähes kaikki toimialaindeksit olivat plussalla.

Euroopassa osakkeiden kurssit olivat myös nousussa, kun taantumapelot tuntuvat hieman hellittäneen. Laaja viiteindeksi Stoxx 600 oli vahvistunut 0,7 prosentin.

Yleisindeksi OMXH oli kello 14.05 aikaan 1,2 prosenttia plussalla 8109,88 pisteessä. OMXH 25 oli edennyt 1,4 prosenttia. Vaihtoa oli kertynyt 163 miljoonaa euroa.

Vaihtokärjessä Nokian kurssi oli noussut prosentin 5,44 euroon. Seuraavaksi vaihdossa tulevan Koneen B-osake oli 2,6 prosenttia plussalla. Outokummun osake oli edennyt 4,2 prosenttia 3,69 euroon. Kurssi on nyt vahvistunut takaisin viime lokakuun tasoille.

Kauppakonserni Keskon myynti oli helmikuussa 5,6 prosentin kasvussa. Käytännössä noususta vastasi ulkomaiden myynnin kasvu. Keskon B-osake oli laskenut 0,2 prosenttia.

Rakennuskonevuokraaja Ramirent ja NCC Roads ovat sopineet asfalttialan yhteistyöstä. NCC koneita ja kontteja vuokralle tarjoavan Ramirentin osake oli noussut 2,3 prosenttia.

Kaivosteknologiayhtiö Outotec ilmoitti harkitsevansa rahoitustarpeisiinsa hybridilainan liikkeellelaskua. Outotec oli 1,2 prosenttia plussalla.

Stora Enso globaalilistalle

Inderes on päättänyt laskea metsäkonevalmistaja Ponssen osakkeen suosituksen tasolta "lisää" tasolle "vähennä". Inderesin mukaan osakkeen nousupotentiaali on pääosin jo käytetty sen noustua kuukaudessa lähes neljänneksen. Ponssen kurssi oli kuitenkin noussut 0,7 prosenttia.

Nordea on nostanut metsäyhtiö Stora Enson Global 30 -listalleen. Pankki arvioi metsäyhtiön rahoitusaseman paranevan investointien vähetessä, ja myös paperien hintoihin voi olla tulossa tänä vuonna vihdoin nousua.

– Investointitahdin hidastuessa Stora Enson kassavirta myös paranee, ja taseen vahvistaminen sekä osingon nostot nousevat suurempaan rooliin, Nordea toteaa katsauksessaan.

Storan Enson R-osake oli vahvistunut 3,5 prosenttia ja kilpailija UPM:n osake oli 2,3 prosenttia plussalla.

Nostolaitteita valmistava Cargotec kertoi saaneensa neljän nosturin tilauksen Egyptistä, mutta ei kertonut tilauksen arvoa. Osake oli kallistunut 0,9 prosenttia.

Valmet ilmoitti toimittavansa valkolipeälaitoksen Chileen. Sen arvoa ei kerrottu, mutta Valmetin mukaan vastaavat laitokset maksavat yleensä 70–80 miljoonaa euroa.

Valmetin kurssi oli 1,3 prosenttia nousussa. Muista konepajoista Konecranes oli 4,4 prosenttia plussalla ja Wärtsilä 1,8 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    3. 3

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    4. 4

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    5. 5

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    6. 6

      Suomalaiset innostuivat avaruusaiheisesta tosi-tv:stä: miljoona euroa 43 minuutissa

    7. 7

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    8. 8

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    9. 9

      Näin Euroopassa tuhlataan ruokaa: 173 kg/hlö

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    4. 4

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    5. 5

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    8. 8

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    9. 9

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää