Revenio jyrkkään kiriin perjantain laskupörssissä

Helsingin osakemarkkinoilla kurssit ovat kääntyneet loivaan laskuun. Vaihtokärjessä pakittavat Nokia, Kone sekä osinkonsa irrottanut Nordea.
Helsingin osakemarkkinoilla kurssit ovat kääntyneet loivaan laskuun. Vaihtokärjessä pakittavat Nokia, Kone sekä osinkonsa irrottanut Nordea.

Sen sijaan uuden hakemuksen silmänpainemittaristaan Yhdysvalloissa jättävä Revenio oli jyrkässä nousussa.

Muualla Euroopassa osakkeet ovat suunnistaneet myös hieman ylöspäin. Heikentynyt euro tuki muun muassa autovalmistajia. Laaja viiteindeksi Stoxx 600 oli 0,3 prosenttia plussalla.

Uutistoimisto Bloombergin keräämissä osakestrategien laatimissa arvioissa näkymiä on heikennetty joulukuusta. Uuden ennusteen mukaan eurooppalainen Euro Stoxx 50 -indeksi nousee tänä vuonna vain prosentin.

Helsingissä yleisindeksi OMXH oli laskenut kello 14.20 aikaan 0,2 prosenttia 8104,01 pisteeseen. Suuryhtiöiden OMXH 25 -indeksi oli heikentynyt 0,4 prosenttia. Vaihtoa oli kertynyt 246 miljoonaa euroa.

Nokian kurssi oli laskenut 0,4 prosenttia 5,39 euroon. Muualla vaihtokärjessä Kone oli laskenut 0,2 prosenttia. Handelsbanken arvioi, että Koneen kassa olisi riittävä suureenkin yritysostoon ja loogisin kohde olisi japanilainen Toshiba. Handelsbanken nosti samalla Koneen tavoitehintaa 42 eurosta 48 euroon.

Nordeasta irtosi 0,64 euron osinko. Kurssi oli laskenut 7,5 prosenttia eli 8,80 euroa. Alma Mediasta lähti puolestaan 0,12 euron osinko. Kurssi oli pakittanut 3,0 prosenttia eli 3,20 euroa.

Myös Lassila&Tikanoja sekä Ramirent olivat osinkolaskussa. Lassila & Tikanoja oli vajonnut 3,5 prosenttia ja Ramirent 3,6 prosenttia.

Vilkkaasti vaihdettu Outokumpu oli sen sijaan kirinyt 2,1 prosenttia. Myös Nokian Renkaat oli 1,1 prosenttia plussalla.

Nordea laski tietotekniikkayhtiö Tiedon suositusta, joka on nyt "myy", kun se ennen oli "osta". Tiedon osake oli pakittanut 2,6 prosenttia 23,80 euroon. Tieto julkisti eilen uuden strategiansa, joka ei tutkimusyhtiö Inderesin mukaan sisältänyt merkittäviä yllätyksiä tai suunnanmuutoksia.

Eilen lähes neljänneksen romahtanut terveysteknologiakonserni Revenio oli kivunnut 12 prosenttia. Yhtiö kertoi, että se aikoo hakea uudestaan Yhdysvaltain lääkelupaviranomainen FDA:lta silmänpainemittarin myyntilupaa, jonka FDA on jo kertaalleen evännyt.

Investors House tarkensi näkymiään ostettuaan Jyväskylästä kerrostalon. Yhtiön mukaan operatiivinen tulos paranee viime vuodesta. Kurssi oli noussut 2,5 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Frankfurtin ja Lontoon pörssien yhdistyminen uhkaa kaatua

    9. 9

      Miljardööri Warren Buffett tuplasi Apple-omistuksensa

    10. 10

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    9. 9

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää